Vaikeuksien kautta Tunturissa kakkoseksi

Tunturi-ralli eli oikeammin Arctic Lapland Rally vedettiin viikonloppuna läpi kohtuullisen lempeissä talvioloissa. Kun pakkanen ei paukkunut kolmella alkavissa kaksinumeroisissa lukemissa, keli oli sekä osallistujille että yleisölle ystävällisempi. Mutta säiden haltijan suosiossa myös hiekka paistoi reitillä, mikä ei kisaajien kalustolle ollut kivaa.
Toivakan Autourheilukerhon Kristian Nieminen selätti piikkirenkaita rasittavan hiekkarapinan tasaisella ja varmalla ajolla. – Tällä kertaa pätkien tulokset vaihteli sen mukaan, milloin kukakin sai renkaitaan säästettyä tai uutta alle, Kristian kertoo kisan jälkeen. – Ei tätä täysillä voinut ajaa, piti maltilla mennä.
Kristianin mukaan Tunturissa ei ennakkoon oikein mitenkään voi tietää todellisia olosuhteita, siellä tulee melkein aina yllätystä. – Se on enemmänkin kestävyys- kuin vauhtikilpailu, jossa tasaisesti maltilla ajaen saa lopussa hyvän sijoituksen.
Hyvä olikin Kristian Niemisen ja hänen pikkuserkku-kartturi Valtteri Niemisen saavutus tämän kauden SM-osakisoista ensimmäisessä: tuloksena oli entisen SM3:n, nykyisen SM4-luokan toinen sija ja hienot lähtöpisteet kauteen.
Sarjan osakisan vei Rovaniemeltä nimiinsä vasta 18-vuotias oululainen Toni Herranen, jonka perässä startannut Henri Hokkala sekä kolmannelta sijalta Oskari Heikkinen rysäyttivät molemmat ulos. Edeltä keskeyttäneiden takaa kakkospaikalle kipusivat tasaisella ajollaan Niemiset.
Tavoite Niemisten kaudelle on kristallinkirkas: luokkamestaruus. – Tässä on kisakaverina ollut yhtä sun toista MM-tasolla ajanuttakin, nyt on meidän vuoro iskeä. Tunturissa hävittiin Herraselle rapia minuutti. Tästä on herkullinen lähteä takaa-ajoon, tuumaa Kristian.
– Osakilpailuja on vielä kuusi jäljellä ja kaikki on tarkoitus kiertää, Kristian sanoo. – Tuli kyllä hyvin nyt vakan pohjalle pisteitä, kun pohjoisen rallista saa vielä korotetut SM-pisteet, oliko se jotain puolitoistakertaiset. Tästä on hyvä startata Riihimäelle seuraavaan koitokseen. Totta kai sinne lähdetään hakemaan kaikki mitä jaossa on eli voitosta ajetaan.

Fiesta tykitti tunturitaipaleilla kisan loppua kohden yhä vain parempia sijoituksia. Tuloksissa Kristian ja Valtteri Nieminen kipusivat toiseksi. Kuva: Samu Ekman.

VIIME VUONNA ROVANIEMELLÄ Kristianin ja Valtterin työkone hyytyi kesken kisan. Tällä kertaa kalusto hyytyi jo ennen kisoja harjoituksissa, sillä Kristian nykäisi viime kaudesta tutun Ford Fiesta Rallynelosensa ulos harjoituksissa Keski-Suomessa viikkoa ennen Rovaniemen kisaa.
Kalusto kursittiin kokoon pikavauhtia, mutta ilmeisen hyvin, siitä todistaa hieno sijoitus SM-osakisassa. Nousuvauhdissa meni Kristianin mukaan myös viime kausi. – Pikkuhiljaa menee parempaan päin, jo viime loppukausi oli hyvä, kun etuvetopeliin vaihtunut kalusto alkoi tulla kaikin puolin tutuksi. Oli siinä tietysti opeteltavaa, nyt tuntuu homma olevan koko lailla hallussa.
Tähän kauteen Niemisten Fordin menoa tukemassa on koko lailla entisenlainen yhteistyökumppaniverkosto. – Hienoa että on saatu jatkumoa tähän, uusiakin tukijoita on nyt tullut, kun näkyvyyttä tulee hyvin televisiossa ja muualla, arvioi Kristian ja toivottaa samalla uudetkin sponsorit tervetulleiksi, sillä kärkisarjan kokeminen käy kuskien kukkarolle.
Ralli SM -sarjan avausosakilpailu todellakin kiinnosti yleisöä. Arctic Lapland Rallyn suorat lähetykset YouTubessa keräsivät viikonloppuna liki 100 000 katsojaa. Niemisten Fiestan pelleistä katsojien silmiin osuivat varmasti esimerkiksi paikallisten yritysten, MH-Betonin ja Sora-Mannisen, teippaukset. Livelähetyksen katsojamäärä oli huipussaan dramaattisella Ristilammen päätöserikoiskokeella, joka ajettiin totuttuun tapaan Puolustusvoimien alueella.

TUNTURIN ERÄMAAOLOISSA AJETTAVA RALLI eroaa muista SM-ralleista siinä, ettei nuotitusta ole rajattu kestoltaan, kuten yleensä tämän tason osakilpailuissa. Kristian ja Valtteri kiersivät Rovaniemen metsäpätkiä neljä päivää. – Uskottiin koko ajan, että kalusto saadaan kuosiin ja keskityttiin vaan koluamaan pohjoisen reittejä nuottiin. Oli hienoa, että päästiin lähtemään sitten itse kisaan kalusto tikissä taas.
Kotikulmien fanejakin Kristian Nieminen ennätti reitin katsojapätkiltä bongaamaan. – Hienoa, että noinkin kauas joku oli jaksanut lähteä reitin varrelle kannustamaan. Kumma kyllä, kisan tiimellyksessäkin sitä herkästi huomaa oman kylän tyypit yleisöstä. Kiitos kun ilmestyitte paikalle, se lämmittää mieltä erityisesti, Kristian tunnustaa.

Teksti Lea Lerkkanen, pääkuva MeritaPix