Päijänne avautui kesäisessä kauneudessaan alttaritauluksi, kun Nisulan kyläseuran ja Toivakan seurakunnan kutsumana väki kokoontui ensimmäistä kertaa rantahartauteen. Se tuli jo selväksi, että lämminhenkinen tilaisuus oli avaus uudelle perinteelle.
“Kun on turva Jumalassa, turvassa on paremmassa kuin on tähti taivahalla, lintu emon siiven alla…” Samaan aikaan kun hartausväki yhtyi laulun sanoihin, sorsaemo lipui hiljaa kaislikosta laiturin kupeeseen. Tuli tunne kuin olisi mukana jossain korkeammalta ohjatussa dokumentissa.