Heinittyneessä aukossa elämästään taisteli männyn taimi. Hiljalleen se venyi korkeammaksi ja alkoi varjostaa alapuolelle jääneitä kasveja. Puu tiputteli alimpia oksiaan kasvunsa edetessä, ja lopulta se ryhtyi rakentamaan itselleen suojaavaa kaarnaa. Missään vaiheessa mänty ei kyennyt arvaamaan, kuinka arvokas tehtävä sille oli vielä jonain päivänä tulossa. Meni kuusikymmentä vuotta, kunnes puu tuli riittävän vanhaksi ja se kaadettiin Eino Huutosen mailta. Huutonen sahasi petäjästä lautoja, kuivatti ne ja jätti odottamaan hetkeä, jolloin niitä voitaisiin tarvita.
Einon veli, Mauno Huutonen, menehtyi joulukuussa ja surun keskellä sisarukset joutuivat pohtimaan hänelle sopivaa uurnaa. Syntyi ajatus siitä, että Eino voisi tehdä sellaisen itse, ja 4. tammikuuta hän löysi itsensä pajastaan mallintamasta lautoja.
Maunon uurnan valmistumisen jälkeen Huutonen on jatkanut askartelua, ja nyt hän on jo työstänyt monta muutakin uurnaa valmiiksi. Niistä osa on jo lähtenyt haluavien ja tarvitsevien matkaan. Tälläkin hetkellä Huutosten uunin päällä kuivuu uusia laudanpätkiä.
Uurnan valmistus on miehelle monen tunnin projekti, sillä hän käyttää raakalautaa, jossa eniten aikaa menee käsillä höyläämiseen ja hiomiseen. Myös mittojen kanssa saa olla tarkkana, sillä uurnaan vetoisuus pitää olla vähintään neljä litraa, eikä se saa olla liian korkea, jotta tuhka on helppoa laskea siihen krematoriossa. Lisäksi hautausmaalla kuopat kaivetaan tietyn standardin levyisiksi ja syviksi.
– Näiden kanssa ei oikein voi sanoa, että kokeilepas, mahdutko sisälle, Eino Huutonen heittää.
Miehen uurnissa ovat tarkoin viistetyt kantit, ja puiset ristit on veistelty kannen päälle tai etuseinään.
– Pinnat olen polttanut kosanilla ja kannen alle asetin lukitustapit sekä merkit, miten päin se on asetettava. Ulkopuolen kiinnikkeisiin kiinnitetään naru, jonka avulla uurna lasketan, Huutonen kertaa yksityiskohtia. Uurnan sisälle voi halutessaan laittaa myös pehmeän, silkkisen, pussin.
– Ei sitä tehdessä tule mietittyä, mihin tarkoitukseen nämä tulevat. Se on vain sellainen homma, että jokainen joskus arkun tai uurnan tarvitsee.
Taimi Pienräihä tiedostaa vallan hyvin, että kuolema on joka päivä pikkuisen lähempänä, mutta se ei tahtia haittaa.
Väistämättömän ajatteleminen on toisille helpompaa kuin toisille. Taimi on sinut kuoleman kanssa ja valmis lähtemään kun se aika tulee. Hän on myös kokenut sen, mitä moni pitää vanhemman pahimpana painajaisena, oman lapsen kuoleman.
Taimilla on odottamassa Eino Huutosen tekemä uurna ja hän harrastaa kuolinilmoitusten keräämistä. Eikä se ole synkkä harrastus se, vaan usein ilmoituksia selatessa rupeaa ihan naurattamaan, kun mieleen nousee muisto mukavasta ihmisestä.
Suhde Suomen kirkkoon ja sen edustajiin on ollut aika ajoin katkolla, mutta sillä ei ole koskaan ollut vaikutusta Taimin mutkattomaan suhteeseen kuolemaan.
– Syntymä ja kuolema on yhtä luonnollisia asioita. Minulla tuli oikein autuas olo kun näin hautakiven, johon on valmiiksi kaiverrettu minun nimeni, hän kertoo.
Uurnia valmistetaan Uuraisilla nyt myäs kurssilla. Lempeää leppää ja hellästi hohtavaa haapaa sahattiin silkosileäksi Uuraisten Kotaperän Rössissä. Omin käsin valmistettuja uurnia syntyi joko itselle tai kaiken varalle tulevaisuudessa, jos vaikka arkkuhautauksesta mieli muuttuisi ja kääntyisi nopeampaan maaksi muuttumiseen.
Uurnakurssi oli seurakunnan järjestämä ja itse kirkkoherra Antti Toivio sahaili lautaa muiden kurssilaisten kanssa.
–Tämä on perusasioiden äärellä olemista, koskettavaa ja herkistyttävää tekemistä ikuisuuden näkökulmasta. Suuret asiat ovat täällä esillä. Uurnassa olemme ehkä kauemmin kuin asumme talossamme ja olemme siinä odottamassa ylösnousemuksen päivää, lausui Toivio kurssin alkajaispuheessaan ja mietti pitkään valitako koivua vai haapapuuta.
Kurssin ohjaaja Markku Koskisella oli verstaassaan tarjolla lähes kaikkia puulajeja ja ja apuohjaajalla Simo Koskisella jopa kirsikkapuuta ja visakoivua. Jaakko Koivunen toi omat laudat. Kaikki saivat itse käyttää erilaisia sähköisiä höylä- ja sirkkelikoneita. Jo ensi kerralla joku ehti liimausvaiheeseen.
– Ihan itseäni varten tämän uurnan teen, kertoi osallistujista Susan Lamminmäki kun taas Virpi Lapinoja ei vielä osannut varmuudella käyttäjää sanoa, mutta piti kurssia kaikestaan kristinuskon alkulähteille menemisenä ja kirkollisiin toimituksiin verrattavana.
Eetu Salmi, Hanna Lahtinen, Tellervo Lehtoranta