Uuraisten kirkonkylän keskipiste siirtyi pääsiäisviikon keskiviikkona Shell-huoltoasemalle, Uuraisten Autopalveluun, missä Kauko ja Irene Kivelä perheineen järjestivät toiminnallisen juhlapäivän yrityksensä 45 vuotta kestäneen taipaleen kunniaksi. Päivän aikana isäntäväkeä kävi tervehtimässä satoja ihmisiä.
Mieluisia vieraita Kivelöille olivat Laukaan Esson Puttoset, jotka toivat onnittelut Keski-Suomen bensiinikauppiaiden puolesta. Yhtä hyvät halaukset saivat Matkahuollon Laura Viljakainen ja laululla vieraita ilahduttamaan saapunut Kirsti Kokkila sekä yrityksen ensimmäinen huoltomies, isännän rippikoulu- ja armeijakaveri, hanuritaiteilija Taisto Lähteelä soittimineen. Kaikki he lausuivat ihailunsa isännän rinnassa komeilevalle vastasaadulle Yrittäjien timanttiristille.
Kauko Kivelä on yrittäjä jo neljännessä polvessa. Museoviraston avulla alkuperäiseen 60-luvun tyyliin ehostetusta baarista on tullut kylän kohtauspaikka ja tavallisen kansan kantabaari.
– Yritämme olla tasapuolisia kaikille asiakkaille, henkilökunta on puheliasta ja palvelualtista ja minulla on perusuuraislaisena paljon tietoa asioista, muustakin kuin aikatauluista, joita paljon kysellään. Tämä paikka on muotoutunut kylän palvelupisteeksi ja saanut oman leimansa, luonnehti Kauko Kivelä.
Autopalvelu on Uuraisilla huoltamo, baari, kioskimyymälä, matkahuolto, Alkon tilauspalvelu ja ennen myös autokauppa. Palvelu pelaa vanhalla tyylillä, ajokki tankataan ja huolletaan ja asiakas ruokitaan.
– Munkkikahvit, lihapullat ja makaronilaatikko ovat koko ajan olleet suosikkilajeja, sanoi Irene Kivelä ja kertoi pehmeänrapeiden munkkien salaisuuden olevan paistamistekniikassa ja taikinan tekemisessä.