Eikä muuten mikä tahansa hanke, vaan vanhasta matkustajalentokoneesta rakennetaan matkailu- ja
majoituselämys. Kyseessä on 35-paikkainen SAAB 340B-potkuriturbiinikone, joka on aloittanut liikennöinnin
vuonna 1991. Koneella on ollut mielenkiintoinen ja vaiherikas historia ennen kuin se päätyi uusille
omistajilleen.
-Tarkoituksenamme on rakentaa lentokoneesta uniikki majoituselämys kaikkine mukavuuksineen. Alustavien suunnitelmien mukaan itse koneeseen sekä viereen rakennettavaan erillisrakennukseen saadaan laadukasta majoitustilaa noin kuudelle henkilölle, kertoo hankkeen taustalla olevat nuori yrittäjäviisikko Oskari, Mandi ja Elias Moisio, Markus Kivelä ja Toni Saikkonen.
Koneella on viimeksi lennetty vuonna 2019, kun se oli RAF-Avia Airlinesin käytössä. Kone liikennöi Helsinki-Savonlinna -reitillä. Sillä on kaiken kaikkiaan lennetty noin 35500 lentoa ympäri Euroopan muun muassa Baltiassa, Romaniassa ja Ukrainassa.
Koneelle sattui lievä onnettomuus tammikuussa 2019, kun se laskeutuessaan ajautui pois kiitoradalta siirtolennolla Savonlinnaan. Tuossa rytäkässä koneen kriittiseen runkoon syntyi pieni painauma, jonka seurauksena kone päätyi lentokelvottomaksi.
Onnettomuuden jälkeen koneesta on purettu muun muassa penkkejä sekä lentotekniikkaa. Nykyisellään kone on ulkoisesti ehjä ja sopii loistavasti muunnettavaksi majoituskäyttöön.
-Idea matkustajakoneen ostamisesta syntyi nopeasti, kun SAAB 340B ilmestyi myyntiin huutokauppaan. Heti oli selvää, että nyt on tarjolla mahdollisuus rakentaa jotain ainutlaatuista, yrittäjät kertovat.
Instagramissa nimellä @lentokonehotelli kerrotaan projektin etenemisestä, jossa seuraava askel on koneen
siirtäminen Savonlinnasta Uuraisille jo tulevana viikonloppuna.
Lisää jännittävästä projektista myös PaikallisUutisten ensi viikon printti- ja digilehdistä.