Uuraisten varhaiskasvatuksessa on elokuussa alkanut kaksi erillistä hanketta, jotka ainakin sivuavat tämän tästä toisiaan. Myös hankevetäjät välillä suorastaan törmäilevät toisiinsa, sillä he jakavat kompaktin kokoisen työhuoneen kunnanvirastolla.
Johanna Koskinen, hanke-varhaiskasvatuksen erityisopettaja ja Susanna Äijänen, hanke-sosionomi, työskentelevät nimikkeensä mukaisesti hankkeissa, joilla on alku ja loppu ja joihin rahoitus on haettu osittain kunnan budjetin ulkopuolelta, tässä tapauksessa opetus- ja kulttuuriministeriöltä. Hankkeet kestävät ainakin kevääseen, jonka jälkeen mietitään jatkoa.
Vaikka varhaisksvatuksen hankkeet ovat erilliset, yhtymäkohtiakin löytyy, sillä molempien painopisteet ovat lapsissa, joille aikuisen tuki arjessa on erityisen tärkeää. Susannan kohderyhmäksi on nimetty syrjäytymisuhan alla olevat ja Johannan tukea tarvitsevat lapset.
Taustalla on uusi varhaiskasvatuslaki, joka määrittelee, että erityistä tukea on varhaiskasvatuksessa annettava sitä tarvitseville. Aiemmin käytännöt ovat vaihdelleet kuntien välillä paljonkin.
Kaksikkoa yhdistää myös kotikunta, molemmat asuvat tällä hetkellä Saarijärvellä, vaikka eivät entuudestaan toisiaan tunteneetkaan.
Kasvatustieteiden maisteri Johanna Koskinen on noin 10 vuoden Etelä-Suomen kierroksen jälkeen muuttanut miehineen ja kaksine lapsineen Saarijärvelle.
– Olen työskennellyt esimerkiksi Vihdin Nummelassa ja Itä-Helsingissä ja elämäntyylin eron huomaa. Täällä on hyvällä tavalla hitaampi rytmi. Lasten puhekin on rauhallisempaa ja päiväkodeissa ehditään pysähtyä lapsen äärelle. Myös pienen kunnan toimintatavat ovat erilaiset, Johanna kertoo.
Susanna Äijänen on syntyperäinen saarijärveläinen, kolmen lapsen äiti ja alanvaihtaja. Hän toimi pitkään perheyritys Äijäsen Kotileipomossa, mutta allergisoitumisen jälkeen hän päätti suuntautua sosiaalialalle.
Molemmat ovat hanketyössä ensimmäistä kertaa ja ovat heti huomanneet plussapuoleksi itsenäisyyden ja vapauden tehdä työtä omalla tavalla.
– Meillä on tietyt tavoitteet, mutta keinot, joilla niihin päästään, voimme itse valita. Myös moniammatillisen yhteistyön kehittäminen kuuluu hankkeisiimme, Susanna Äijänen sanoo.
Pieni kunta käyttää melko paljon ostopalveluita esimerkiksi Jyväskylästä ja niin sijoittuminen soljuvasti varhaiskasvatuksen arkeen vaatii moniammatillista yhteistyötä. Selkeät ohjeistukset ovat tarpeen myös henkilökunnan vaihtuessa, jotta perehdytys toimii mutkattomasti.
– Miinuspuoli hanketyössä on usein yksinäinen puurtaminen, mutta tässä tapauksessa saamme hyvin tukea myös toisistamme, Johanna sanoo.
Tällä viikolla molemmat alkavat pyörittää omia pienryhmiään päiväkodeissa. Johanna ryhmät keskittyvät kielen tukemiseen ja Susannan tunnetaitoihin. Pyrkimyksenä on, että mahdollisimman moni lapsi pääsisi vuorollaan pienryhmiin.
Tavoitteena on myös ryhmien kautta jakaa päiväkotien henkilökunnalle vinkkejä ja keinoja siirrettäväksi päiväkodin arkeen.
Tulossa on myös tapahtuma, joka näkyy koko kylällä.
– Lastenoikeuksien viikolle suunnitellaan mukavaa toimintaa koko viikolle. Pikkulan lapset tulevat Perhekeskukseen ja tapahtuma viedään myös Hirvaselle ja Helmeen. Viikon teemana on turvallisuus, mikä voi tarkoittaa hyvin monia asioita, Susanna Äijänen sanoo.
– Kokonaisvaltaisesti se tarkoittaa asioita, jotka luovat lapselle sellaisen olon, että hänestä pidetään aina huolta, Johanna jatkaa.
Susanna kannustaa, että kun apua on tarjolla, sitä uskallettaisiin hyvin matalalla kynnyksellä ottaa vastaan.
Molemmat toivovat, että heidän hankkeistaan jää jälkeen myös jotain pysyvää hyvää.
– Toivon, että hankkeeni jälkeen pienryhmätyöskentely on vahvistunut ja että moniammatilliseen yhteistyöhön on löydetty selkeämmät käytännöt esimerkiksi perhetyön ja lastensuojelun kanssa, Susanna Äijänen listaa.
Inkluusio on sana, jota varhaiskasvatuksessa nyt korostetaan. Inklusiivinen kasvatusympäristö on avoin ja tukee kaikkien lasten moninaisuutta. Termi on ehkä helpompi ymmärtää sen vastakohdan kautta. Ekskluusio tarkoittaa ulossulkemista ja syrjäyttämistä, yhteiskuntaan pääsemättömyyttä, kaikki tämä pyritään estämään jokaisen lapsen kohdalla.
– Olemme onnistuneet työssämme vain niin hyvin, kuin meidän heikoimmassa asemassa oleva lapsemme on päivänsä kokenut, Johanna Koskinen sanoo.
Hanna Lahtinen