Petäjävesi-lehden mukaan yleisessä tiedossa on ollut jo sukupolvien ajan rajakyltin väärä sijainti. Kyltti pystytettiin aikoinaan sopivaan paikkaan, ei täsmälleen sinne, missä raja kulkee. Kun Kuivasmäki-Kotaperä paikallistien leventäminen tuli ajankohtaiseksi, todettiin että rajakyltti on väärässä paikassa ja että yksi pyykki raja-alueelta puuttuu kokonaan. Pyykkiä ei välttämättä ole koskaan ollutkaan tai se on hävinnyt pellonraivauksen yhteydessä.
Edelleen Petäjävesi -lehti kertoo, että Maanmittauslaitoksen taholta tilanomistajia on kehoitettu huolehtimaan pyykkien oikeudellisuudesta hyvissä ajoin ennen sukupolvenvaihdoksia.
– Kun vanha kaarti poistuu, rajoista ei tiedä enää kukaan. Se on palvelus tuleville sukupolville, kirjoittaa Inkeri Niiles Petäjävesi -lehdessä.
Maanmittauslaitos on saanut tänä vuonna valmiiksi yli 30 vuotta kestäneen urakan, jossa kiinteistörekisterikartta korjattiin luotettavammaksi. Noin 13 miljoonan rajapyykinsijainti on nyt tiedossa kartan rekisterimerkintänä puolen metrin tarkkuudella, tarkkuuden ollessa ennen vain 10-20 metriä. Sijaintitietoja voidaan hyödyntää vaikkapa maankäytön suunnittelussa, hakkuissa, kaavoituksissa perinnönjaoissa ja kiinteistökaupoissa.