Urheiluteko liikuttaa monia

Keski-Suomen Liikunta ry on jälleen palkinnut Liikuntagaalassa viime vuonna urheilun saralla ansioituneet. Tosin varsinkin seuratoiminnassa toimivat palkitut ovat ansionsa hankkineet paljon pidemmän kuin yhden vuoden aikana. Monella takana oli vuosikymmenten vapaaehtoistoiminen rakkaan lajin parissa.
Vuoden keskisuomalaisen urheilijan tittelin valloitti melko itsestään selvästi kaksikko Kalle Rovanperä–Jonne Halttunen. Myös monista muista kategorioista löytyi mestaruustason suorituksia.
Kuntien sarjassa viime vuosina on painotus siirtynyt enemmän liikuntatekojen kuin henkilöiden palkitsemiseen. Kaikkien liikuntamahdollisuuksia edistävien tekojen takana on kuitenkin ihan oikeita ihmisiä.
Toivakassa tänä vuonna palkittiin Matti ja Kirsi Ilmonen, jotka kannustavat toivakkalaisia ja myös muita liikuntaan positiivisella asenteellaan. Toivakan Nisulassa Toivolan tilan pelloille on talvisin ajettu ladut hiihtäjille ja lumiura villasukkakävelijöillekin. Lisäksi kokonaisuuteen kuuluu vilja-aitta kahvilan pitoon ja nuotiopaikka, jonne Ilmoset ovat tuoneet puutkin valmiiksi.


Aluksi latu ajettiin pellolle vähän kuin omaan käyttöön, sillä koko Ilmosen perhe on aktiivisia suunnistuksen ja muidenkin liikuntalajien harrastajia. Kun muutkin löysivät ladun, tehtiin nuotiopaikka ja aittakin pääsi kahvilakäyttöön. Tiivistä yhteistyötä on tehty niin Nisulan kyläseuran kuin monen 4H-yrityksenkin kanssa.
Peltomaisemassa kulkeva latu on matalan kynnyksen liikuntapaikka myös liian mäkisiä maastoja kammoaville.
– Latu sopii todella hyvin esimerkiksi perheiden yhteiseen ulkoiluun, palkinnosta ilahtunut Kirsi Ilmonen kertoo.
Tuoreltaan Ilmosen pariskunta päätti juhlistaa palkintoa mielestään parhaalla mahdollisella tavalla. Viime sunnuntaina Nisulassa ulkoiltiin ja herkuteltiin Hiihtopäivän merkeissä. Vilja-aitan vohvelikahvilassa 4H-yritys Illusia myi suolaisia hirvenliha- tai savulohivohveleita ja makeita kuplavohveleita. Nuotiopaikalla oli valmiiksi tulet eväiden kanssa matkaan lähteneille. Paikalle saapui yli 100 iloista liikkujaa.

Uuraisten liikuntateko on uudistettu urheilukenttä, joka tarjoaa kaiken ikäisille ja kaikille uuraislaisille laajasti käytettävän liikuntapaikan. Monipuolisen urheilukentän ovat löytäneet kaikenikäiset koululaiset pienistä yleisurheilukoululaisista seniori-ikäisiin kävelyjalkapalloilijoihin.
Palkinnon kävi pokkaamassa Jari Muhonen, joka on ollut alusta asti mukana selvitystyöryhmissä ja suunnittelemassa urheilukentän uudistamista palvelemaan liikkujia mahdollisimman laajasti ja laadukkaasti.

Kuvat Harri Kapustamäki

Hanna Lahtinen