Urheillen läpi elämän

Esko Hytösen jalka nousee kepeästi, vaikka 80 tuli täyteen jo jokin aika sitten.
Nuorena miehenä jalka vasta kevyt olikin, sillä Eskolla oli lahjakkuutta, sinnikkyyttä harjoitella, sekä riittävä määrä kilpailuhenkisyyttä. Eli kaikki huippu-urheilijan ominaisuudet.
– Hiihto se minun paras lajini oli. Yksissä kisoissa jäin Haku-Veikolle puolisen minuuttia 15 kilometrillä, eli aika kovassa kunnossa olin, enkä helpolla periksi antanut, hän kertoo. Ja Veikko Hakulinen oli muuten kolminkertainen olympiavoittaja ja maailmanmestari.
10 vuotta nuorempi veljenpoika Veli Hytönen poikkesi päiväkahville ja menneitä muistelemaan Eskon ja Raili Hytösen viihtyisään Tilkkulantien kotiin.

Eskon urheilu-ura alkoi jo pienenä poikana Kangashäkissä. Hän on ehkä viimeisiä, joka muistaa urheilleensa Kangashäkin Ryhdin hiihtokisoissa, joita järjestettiin työväentalo Pönttölän maisemissa.
– Rautias-Oivakin (Oiva Rautiainen) oli kova hiihtämään ja muistan kun hänen äitinsä oli kellon kanssa ladun varressa ja antoi Oivalle väliaikatietoja. Minulla oli aika alkeelliset näystinsukset, mutta Kuoremäen Erkillä oli hienot isänsä koivusta tekemät ja lakatut. Kyllä me muut pojat oltiin kateellisia.
Kangashäkin Ryhti oli työväen urheiluseura, joka perustettiin sodan jälkeen ja toimi noin 50-luvulle saakka. Toinen työväen urheiluseura Uuraisten kylillä oli Jokihaaran Väre. Toiminnan hiipuessa ne sulautuivat pikkuhiljaa Uuraisten Raikuun. Ryhdin asiakirjat ovat suurelta osin kadonneet vuosien vieriessä.
Esko muistaa myös Pönttölän tanssit.
– Lapin Sulo polkupyörällä polki Uuraisilta haitari ja rummut kyydissä esiintymään. Se oli semmoinen yhden miehen orkesteri.
Pönttölän rakennus on vieläkin olemassa, mutta työväentalona se ei ole toiminut enää vuosikymmeniin.

Sällilän tila ei ollut perinteinen maatila, vaan tuotti maataloustuotteita lähinnä Äänekosken tehtaan väelle. Tilalla oli pehtoori ja paljon palkattua työväkeä.
– Esimerkiksi minun äitini tuli Vampulasta -43 Sällilään karjanhoitoapulaiseksi. Eskon isä oli silloin Sällilässä hevostenhoitajana, Veli Hytönen kertoo. Itsekin Veli ehti olla 60-luvulla kesätöissä renkipoikana, ennen kuin akateeminen maailma kutsui.
Päärakennuksessa oli useita asuntoja ja Muonala oli toinen asuinrakennus, jonka päätyasunnossa Esko eli lapsuutensa.
– Kävin joku vuosi sitten Muonalan pihassa ja ihmettelin, miten pihapiiri näytti nyt niin pieneltä, kun lapsena se oli niin iso, Esko sanoo. Rannassa oli iso yhteissauna.
Lapsia oli 40- ja 50-luvuilla Kangashäkin Sälliperällä paljon.
– Mäkisellä kolme poikaa, Pesosia, Solanteita ja Kahelineja. Kuoremäen pojat oli kovia hiihtämään, Esko muistelee lapsuuskavereita.
– 50-luvulta, kun alan muistamaan, Kangashäkki ei tarkoittanut mitään keskusta, vaan oli talojen mukaan nimettyjä alueita ja periä: Sälliperä, Lopsunperä, Tervaperä ja Valkaman perä. Hirvaskylästä puhuttiin kylänä ja sekin oli osa Kangashäkkiä. Kangashäkissä oli kolme kauppaa, osuuskauppa oli entisen kylätalon kiinteistössä, alunperin se oli Hirven Eeliksen perustama kauppa ja nykyisen Pölykankaantien varrella oli Letolan kauppa ja Savirannan kauppa, Veli Hytönen kertoo.

Sällilä on kaukana entisestä loistostaan.

Kesäkisoja ei Kangshäkin Ryhti enää Eskon lapsuudessa järjestänyt, mutta kylän nuoriso oli muutenkin aktiivista liikkumaan.
– Kesällä juostiin. Juoksemisestä innostunut Kahelinin Raimo piti meille harjoituksia. Hän itse kävi voittamassa Koivistonkylällä maastojuoksukisat ja oli Keski-Suomen ihan 1500 metrin juoksijoiden parhaimmistoa. Me juostiin pari kertaa viikossa ihan säännöllisesti ja huomasi kyllä miten kunto kehittyi. Jossain vaiheessa ruvettiin puhumaan, että olisi mukavampi juosta radalla kuin tiellä. Raimo kävi kysymässä Savirannasta, saako Häkinjärven rannassa olevaan hakaan tehdä juoksuradan. Lapiolla ja kuokalla tasattiin mättäät ja tehtiin rata. Kun rata oli valmis, päätettiin, että juostaan 10 000 metrin kilpailu ja niin tehtiin. Minä olin nuorin porukasta, mutta tulin toiseksi Raimon jälkeen, se taisi olla kesä -49, Esko kertoo.
Sällilässä oli aina kesäisin agrologiharjoittelijoita töissä ja erään vuoden harjoittelijatytöt lähes mullistivat pienen Esko-pojan elämän.
– Niillä tytöillä oli mukanaan lentopalloverkko ja pallo, ihan uusi laji meille ja koko kesä pelattiin. Tietysti seurattiin sitäkin kun tytöt keräsi kasveja ja pyydysti haavilla perhosia.
Lentopalloa Esko sitten pelasikin vuosikymmenet, kuten myös pesäpalloa. Itä-Länsi-otteluitakin tuli pelattua 36 kappaletta. Myös keihäänheitossa hän oli hyvä.
– Minulla on hyvä heittokäsi, en koskaan harjoitellut keihäänheittoa, mutta viskoin sitä samalla tekniikalla kuin pesäpalloa, hän paljastaa.

,Esko ja Veli veljenpoika.

Eskon perhe muutti 50-luvun alussa Kelloperälle, ainut lehmäkin talutettiin Korvenrantaan. Eikä urheiluharrastuskaan jäänyt Sälliperälle.
– Lehdestä kerran huomasin, että työväentalolla on hiihdot, taisi olla alle 12-vuotiaiden sarja, ne kävin voittamassa ja aika monta muutakin kisaa.Vuonna -57 tuli Uuraisten Urheilijoitten miehiä meille puhumaan, että lähdetkö hiihtämään Maakuntaviestin osuuden alle 18-vuotiaissa. Minähän lähdin ja hiihdin osuuden kovimman ajan.
Silloin maakuntaviesti hiihdettiin vielä teillä ja Eskon osuudeksi sattui pätkä Höytiältä Hepomäelle, pelkkää ylämäkeä.
– Kaksi kertaa viikossa tein 20 kilometrin juoksuharjoittelun, täyttä juoksua koko ajan ja loppua kohti kiristäen. Lisäksi oli tietysti raskas työ yhtenä harjoituksena, hän kertoo.
Nuorukaisesta olisi ollut ainesta aivan kansalliselle huipulle ja maailmalle kilpailemaan.
– Viitasen Arvo houkutteli Kuukan hiihtojen jälkeen saunassa minua lähtemään mukanaan Myllykoskelle. Sanoi, että rupeat hiihtämään tosissaan, mutta en minä voinut vanhempia jättää, Esko Hytönen sanoo.
Arvo Viitanen oli Uuraisilla syntynyt, mutta menestyksekkäimpänä aikanaan Myllykosken Kilpa-Veikkoja edustanut Olympia- ja MM-mitalisti.
– Kyllä se vähän ois kiinnostanut, Esko myöntää.

Hanna Lahtinen