Unelmat lentoon!

Black Fridayna moni huomaa hankkineensa jotain mitä ei tiennytkään tarvitsevansa. Viisi uuraislaista nuorta yrittäjää eivät malttaneet odottaa aivan ostoperjantaihin saakka, vaan kun eteen sattui vastustamaton kohde, se ostettiin.
– Bongattiin Huutokaupat.comista myytävä lentokone ja meistä se oli sellainen mahdollisuus, jota ei voinut hukata, Markus Kivelä kertoo.
– Make laittoi viestiä, että tällainen olisi ja että tässähän on pelkästään mahdollisuuksia. Aika nopeasti syntyi idea erikoismajoituksesta, jatkaa Oskari Moisio.
Vaikka Huutokaupat.comissa on myynnissä melkein mitä vain, on 35-paikkainen SAAB 340B-potkuriturbiinikone sielläkin harvinaisuus.
– Varsinkin tällaisessa kunnossa oleva lentokone, joka ei siis ole lentokuntoinen, mutta ei myöskään pahoin vaurioitunut, Oskari Moisio kertoo.
Koneella lennettiin viimeksi alkuvuodesta 2019. Se vaurioitui lentokelvottomaksi pienessä onnettomuudessa Savonlinnassa ja on siitä lähtien ollut varastoituna. Moni on saattanut lentää samanlaisella koneella esimerkiksi Tikkakoskelta Helsinkiin.
Ostosummaa uudet omistajat, Oskari, Mandi ja Elias Moisio, sekä Markus Kivelä ja Toni Saikkonen eivät paljasta, mutta myöntävät, että lähes kipurajalle mentiin.
Kun jännittävä huutokilpailu noin kymmenen huutajan kesken oli päättynyt uuraislaisten voittoon, alkoi tapahtua nopeasti. Viisikon piti selvittää miten ja minne lentokone siirretään. Tässä vaiheessa kukaan heistä ei ollut vielä edes nähnyt konetta.
– Ensin vitsailtiin, josko kunnanviraston katolla olisi sopiva paikka, mutta ei sentään.


Onneksi läheltä löytyy raskaiden ja ylimittaisten kuljetusten kuljettamiseen erikoistunut yritys ja Silvastin laitteilla kone saatiin Uuraisille maaseudun rauhaan pellon reunalle. Kaivuutyö Salmela taas hoiti nopealla aikataululla tarvittavat maanrakennustyöt koneen ”laskeutumispaikalla”.


Koneesta on jo aikaisemmin hyötykäytetty moottorit ja potkurit, myös ohjaamon lentotekniikkaa on poistettu. Tämä ei uusia omistajia haittaa, sillä nyt kone on kotona ja sen uusi elämä voi alkaa.
Markus Kivelällä ja Toni Saikkosella on rakentamiseen erikoistunut yritys Ratavar ja Moision sisaruksilla kiinteistösijoittamiseen ja kiinteistöjen jalostamiseen erikoistuneet perheyritykset M3 Asunnot Oy, sekä M3 Saneeraus Oy. Lisäksi he pyörittävät mökkivuokrausta lähinnä ulkomaisille asiakkaille. Lentokoneprojektin ympärille on tarkoitus perustaa uusi yhteinen yritys.
Seuraavaksi alkaa koneen remontointi majoituskäyttöön ja kun koneesta ensi vuoden aikana muotoutuu hotelli, ottaa Mandi Moisio ohjat käsiinsä ja ryhtyy markkinoimaan tätä taatusti uniikkia matkailukohdetta.
– Tarkoitus on luoda privaatti ja ainutlaatuinen majoitusvaihtoehto 6-10 henkilölle, hän kertoo.
– Tästä eteenpäin kaikki on ihan perustoimintaa. Talvi ideoidaan ja keväällä aloitetaan rakentaminen, Oskari Moisio sanoo.
– Nyt kun kaikki on itsestä kiinni, niin ei jännitä enää niin paljon, Elias Moisio lisää.
Lupaviranomaisten kanssa on vielä hieman selviteltävää, sillä pyörien päällä oleva hotelli ei ole heillekään ihan arkipäivää. Jo tähän mennessä yrittäjille on välittynyt ainakin uuraislaisten viranhaltijoiden taholta positiivinen asenne projektiin.

en


Koneen sisälle tulee osa tiloista ja rakennettavaan lisärakennukseen lisää. Ruumaan on tarkoitus rakentaa saunaosasto, jossa on tynnyrisaunan muoto jo valmiina ja ohjaamoon sviitti, josta voi ihailla vaikka revontulia.
– Eniten haastetta tuo ehkä tilan mataluus, mutta eiköhän siihenkin ratkaisut keksitä, Toni Saikkonen ja Markus Kivelä miettivät.
Remontilla ei ole tarkoitus poistaa liikaa lentokonemaisuutta. Tulevan markkinoinnin kannalta on myös hyvä asia, että melkein naapurista Tikkakoskelta löytyy Ilmailumuseo.
Projektin työnimi on ”Lentokonehotelli” ja sen etenemistä voi seurata esimerkiksi Instagramissa. Kohteen varsinainen nimi paljastetaan sitten kun alkaa olla valmista, eli ensi vuoden loppupuolella.

Hanna Lahtinen