– Toisille piirros voi olla keskinkertainen tai yksinkertainen. Minulle se on aina ainutkertainen, koska toista samanlaista piirrosta ei voi tehdä. Mukaan tulee aina myös oman mielen vivahteita. Jos on esimerkiksi surullinen, voi se tunne antaa hyvän vivahteen tauluun. Tunne antaa aina oman ilmeensä työlle.
Toivakan kirjaston salissa on vielä tämän kuun loppupuolelle asti esillä hyvin vaikuttava henkilökavalkadi julkisuudenhenkilöitä, löytyypä sieltä myös yksi toivakkalaisille hyvin tuttu hahmokin. Lyijy- ja värikynätöiden takaa löytyy paikkakuntalainen lahjakkuus, Urpo Virtanen, itseoppinut taiteilija. – Parisen vuotta sitten aloin piirtää lyijykynällä hämärässä saunan eteisessä ihmisten muotokuvia pienistä lehtikuvista. Sitten jossain vaiheessa silmät alkoivat reistaamaan joten rakensin ateljeen jossa on enemmän valoa suurten ikkunoiden ansiosta, taiteilija kertoo. Piirtäminen on ollut Urpon elämässä mukana aina. – En ollut lapsena mikään lukutoukka, mutta kuvaamataidosta pidin kovasti, hän muistelee. Piirustusharrastus oli kuitenkin välillä vuosia katkolla. Työvuodet kuluivat muurarina ja rakennustöitä tehden. Nyt on jälleen piirtämisen aika. Kaksikymmentä vuotta sitten hän testasi myös öljyvärimaalausta, mutta se jäi työkiireiden vuoksi kokeiluasteelle. Lyijykynätekniikan lisäksi Urpo piirtää muotokuvia myös värikynillä, niiden käyttöä hän on opiskellut omatoimisesti nyt puolisentoista vuotta. – Puuvärit kiinnostavat paljon. Haastavia ne ovat kylläkin, mutta juuri se tekeekin niistä mielenkiintoisia. Kynät ovat siitä huolettomia työvälineitä, että työn voi aina jättää kesken ja jatkaa sitten kun siltä tuntuu, hän tuumii. Lehtien mallikuvat ovat hyvin pienikokoisia, ja niissä on välillä epäselvyyksiä, varjokohtia tai muuta muutosta kaipaavaa, joten taiteilijan mielikuvitus korvaa nämä kohdat. – Henkilön persoonan löytäminen on tässä mielenkiintoista. Se on aina niin pienestä kiinni. Meissä kaikissa on niin paljon samaa näköä ja kaikkein paras hetki onkin, kun henkilön sielukkuuden saa sieltä löytymään. Sillä hetkellä aina hymyilyttää, Urpo valottaa luomisprosessiaan. Hän on pitänyt vanhaa kotitaloaan nyt 12 vuoden ajan ja syksyllä valmistunut ateljeetila on pihapiirissä. Matkat asioille Toivakkaan ja Jyväskylään taittuvat polkupyörällä. – Fillarilla ajelen pitkiäkin matkoja. Syksyllä tein pyörään peräkärryn, jolla kuskasin taulun kehyksiä Jyväskylästä aina muutaman kerrallansa. Vähin erin muotokuvia on kertynyt jo paljon, kirjaston näyttelyssä on esillä koko määrästä noin kolmasosa. – Ajatus näyttelystä lähti siitä, kun tuttavat sanoivat, että pitäisi jonkinlaista näyttelyä järjestää, etteivät työt mene hukkaan pöytälaatikossa. Joulukuussa alkaneesta näyttelystä on tullut paljon positiivisia kommentteja. – Yllättävästi ihmiset olleet kiinnostuneita. Kylillä kyselevät, että vieläkö sun näyttely on siellä kirjastolla. Olen yllättynyt, että kiinnostusta noin paljon. Urpo haluaakin esittää kiitoksensa kaikille näyttelyyn tutustuneille. Tulevaisuuden toiveissa olisi tehdä myös tilaustyönä muotokuvia valokuvista. – Se on semmoista tuo taide, että aina ei tahdo tulla mitään. Hahmotuskyky on joskus huonompi kuin toisinaan. Ja tässä työssä se on vallan tarkkaa, hän pohdiskelee. Urpo piirtää kyllä joka päivä, mutta välillä sellaisia töitä jossa ei tarvitse niin paljon tarkkaa hahmotuskykyä. – Se on sellaista luomisen iloa. Aina ei tarvi tulla hyväkään työ, kunhan vaan saa tehdä.
Jenni Järvinen