Toivakkalaiskäsityötä Uuraisilla

Jaana Heiska on toivakkalainen käsityöläinen, jonka tuotteita on tänä kesänä myynnissä myös Uuraisten Sesonkipuoti Selmassa. Tuotemerkillä Naanu löytyy paljon erilaisia koruja ja myös keramiikkaa. Lähes kaikki tuotteet ovat erilaisia. Toivakasta Naanuja löytyy K-market Perälästä, Parturi-kampaamo Janette Ruokoselta, sekä Leivonmäeltä hieroja Minna Niemiseltä.
Metalliartesaanin koulutuksen saanut Jaana Heiska haluaisi keskittyä enemmänkin käsillä tekemiseen, mutta vuorotyö hoiva-alalla haukkaa arjesta kuitenkin suurimman osan.
– Olen tehnyt muutaman vuoden 50-prosenttista työaikaa ja kiertänyt kesäisin markkinoita. Mutta nyt palaan tekemään täyttä työaikaa hoiva-alalla, Jaana Heiska kertoo.
Naanun lisäksi Selmasta löytyy tänä kesänä noin 50 tuottajan tuotteita. Tuotteet tulevat Uuraisten lisäksi Saarijärveltä, Jyväskylästä ja Petäjävedeltä. Kaikkiaan Selman historian aikana tuotteitaan on sesonkipuodin kautta myynyt yli sata käsityöläistä tai alkutuottajaa.

Hanna Lahtinen