Toivakan kunnanhallitus käsittelee kunnan tilinpäätöksen vuodelta 2022 ensi maanantaina.
Se on viimeinen tilinpäätös, jossa Toivakan kunnan rakenteeseen on kuulunut myös perusturvan toimiala. Tilinpäätös vuodelta 2022 toteutui siten, että tilikauden tulos on 280 834,07 euroa, josta ylijäämätilille kirjataan 302 278,03 euroa. Toivakan kunta onnistui positiivisen vuosikatteen sekä ylijäämäisen tilikauden tuloksen tavoitteessa, vaikka taloudellisia ikäviäkin yllätyksiä vuoteen mahtui paljon.
Toivakan väkiluku kasvoi viime vuonna 20 henkilöllä eli 0,8 %, ollen vuoden lopussa yhteensä 2407 henkilöä.
– Odottamattomia taloushaasteita vuoteen toi Keski-Suomen sairaanhoitopiiri viimeisellä toimintavuodellaan. Vaikka tiedossa oli jo ennen vuotta 2022 sairaanhoitopiiriltä kuntien maksettavaksi tulevat alijäämäkertymät, olivat lopulliset luvut ja sairaanhoitopiirin talouskehitys kuitenkin paljon odotettua heikompaa. Kaikkineen kustannukset sairaanhoitopiirin alijäämän kattamislaskuista sekä seututerveyskeskuksen alijäämälaskuista nousevat Toivakan osalta 1 097 895,03 euroon. Taseemme ollessa alijäämäinen jo valmiiksi, eivät nämä muutokset ole tuoneet helpotusta talouden haasteisiin, etenkään, kun olemme tehneet vaativaa talouden tasapainotustyötä jo useamman vuoden ajan, summaa Toivakan kunnanjohtaja Helena Vuopionperä-Kovanen ja jatkaa:
– Vuonna 2022 talouden tasapainotusohjelman mukaisilla toimenpiteillä saatiin yli 600 000 euron säästöt. Kumulatiivista alijäämää Toivakan taseessa on vuoden 2022 lopussa -1 614 520,83 euroa edelleen. Onneksi elinvoimatekijämme ovat kuitenkin vahvat ja niistä meidän on pidettävä kiinni, mennen rohkeasti tulevaa kohti. – HL
Kuva: Talven hiihtokisoissa omassa sarjassaan voiton napannut Arto Virtanen tuuletti villisti voittoaan. Myös kaikilla muilla toivakkalaisilla on aihetta ainakin pieneen tuuletukseen. Kuvan otti Veikko Ripatti.