Toivakka tähtää tulevaisuuteen osin uusin voimin

Kuntavaalit olivat Toivakassa monille vanhoille valtuutetuille haasteelliset. Mukana oli monia uusia ehdokkaita, joiden saama äänimäärä olikin yllättävän suuri. Kaikkiaan Toivakan valtuustoon meni läpi 12 uutta valtuutettua ja yhdeksän uudelleen valittua. Joten tuoreet tuulet puhalsivat ja moni hyvä edelliskauden valtuutettu joutui luopumaan paikastaan. Toki muutama näkyvä kuntapoliitikko teki luopumispäätöksen jo olemalla asettumatta ehdokkaaksi.
Teimme muutaman kysymyksen joillekin valituiksi tulleille.

  1. Mitä kaikkea odotat ensimmäiseltä valtuustokaudelta?
  2. Mitä asioita haluaisit kehittää Toivakassa?
  3. Kuinka tehostaa teollisuusalueen markkinointia. Pitäisikö sana teollisuus korvata sanalla elinkeino?
  4. Miten näet ja koet terveysaseman toimivuuden?
  5. Mitä muuta haluaisit tuoda esiin?
    Keskustan Sinikka Jäntti nousi 63 äänellä Toivakan vaaliharavaksi. Sinikka on ollut jo kaksi vaalikautta keskustan valtuutettuna ja jatkaa nyt kolmannelle kaudelleen.
    – Yhä vaalien jälkeen hämmästelen saamaani äänimäärää ja mietin, mistä se johtuu? Ehkä olen työni puolesta lähellä lähimmäisiä. Olen päässyt kuuntelemaan ihmisiä ja pyrkinyt viemään heidän asioitaan eteenpäin. Sillä tiellä haluan edelleen edetä. Haluan olla edelleen toivakkalainen toivakkalaisille.
    – Odotan uudelta valtuustolta hyvää yhteishenkeä ja sitä, että toimitaan toivakkalaisten hyvinvointi edellä.
    – Toivakka on laaja ja harvaanasuttu kunta, joten on otettava huomioon eri kylien tarpeet. Yhteistyötä kyläseurojen ja päättäjien kesken tarvitaan. Teollisuusalueesta voin sanoa, että nimimuutos elinkeinoalueeksi on vireillä tehdyn aloitteen perustalta. Kaikki keinot alueen houkuttelevuuden lisäämiseksi on nyt tehtävä. Terveysaseman toimivuuden kohdalla korona-aika on lyönyt palvelumme pohjalukemiin. On valitettavaa, että ikäihmisetkin ovat joutuneet värjöttämään ulkona odottaessaan sisäänpääsyä aseman palveluihin. Uskon syksyn jo tuovan muutoksia terveysasemamme palveluihin, toivon mukaan myös oman lääkärin saamisessa, Sinikka Jäntti päättää.

Johanna Ripatti (kd.) tuli valituksi toiseksi suurimmalla äänimäärällä, 47 äänellä. Hän on ensikertalainen valtuutettuna.
– Haluan kiittää kaikkia äänestäjiäni. Innostuneena lähden tekemään valtuustotyötä. Odotan mielenkiinnolla syksyä ja toivon hyvää yhteistyötä muiden valtuutettujen kanssa. En ole ollut mukana kunnallisessa päätöksenteossa aikaisemmin, joten tiedossa on paljon uuden oppimista.
– Toivakka on mielestäni hyvä paikka asua ja elää meidän kaltaiselle lapsiperheelle, joka tykkää luonnosta ja rauhallisesta ympäristöstä. Lasten päivähoidossa toivoisin olevan enemmän vaihtoehtoja. Tällä hetkellä on kunnan päiväkoti ja tietääkseni yksi yksityinen perhepäivähoitaja. Yleisesti ottaen pidän tärkeänä ennaltaehkäisevää toimintaa perheiden, lasten ja nuorten näkökulmasta ja tähän suuntaan nähdäkseni on mentykin. Koulussa ja varhaiskasvatuksessa tämä tarkoittaa esimerkiksi pieniä ryhmäkokoja, lasten ja nuorten harrastuksissa edullisuutta tai maksuttomuutta. Mielestäni kunnan tulee panostaa terveyden edistämiseen ja hyvinvointiin eri ikäryhmissä, koska se tuo säästöjä pidemmässä juoksussa ja parantaa ihmisten elämänlaatua.
– On harmillista, että teollisuusalueelle ei ole saatu yrittäjiä. En tiedä, mitä kaikkea markkinoinnin ja yritysten houkuttelemisen eteen on tehty. Kuulostaa järkevältä muuttaa alueen nimeä, jos se laajentaa potentiaalisten yritysten määrää. Toivakka todella tarvitsisi uusia yrityksiä, jotka tuovat elinvoimaisuutta, työpaikkoja ja tuloja.
– Ilmeisesti lääkärin vastaanottoa ei Toivakasta aina tahdo saada. Olemme myös itse joutuneet ajamaan Joutsaan vastaanotolle. Lääkäriongelma ei koske yksinomaan Toivakkaa, vaan vastaavaa pulmaa on myös useissa muissa kunnissa julkisessa terveydenhuollossa, joten ongelma on valtakunnallinen. Mielestäni terveyspalveluita tulisi saada läheltä. Jos hoitoon pääsy tai sinne hakeutuminen viivästyy, voivat sairaudet ja ongelmat pahentua. Neuvolapalveluihin olen ollut Toivakassa tyytyväinen, Johanna Ripatti sanoo.

Kolmanneksi eniten ääniä sai perussuomalaisten Mika Mäkelä. Hän kuittasi 42 ääntä ja nousi miesten osalta kärkeen. Mika tunnetaan suurpetoyhdysmiehenä ja innokkaana eränkävijänä.
– Ei suurempia odotuksia, aihepiiri on täysin uutta ja kokonaisuuden hahmottamiseen menee varmasti aikaa. Toivakan tunnetuksi tekemistä ja markkinointia tulee tehostaa edelleen. Kyläkunnista esimerkiksi Nisula on saamassa toimivan venelaiturin tonttialueelle, se on hyvä asia, kun valmistuu. Myös Viisarimäen yritysalue on sijainniltaan hyvä. En tiedä tällä hetkellä, onko sen markkinoinnissa parannettavaa ja missä määrin.
–Terveysaseman palveluista on minulla vähän kokemusta. Reilun kymmenen vuoden aikana olen tarvinnut pari kertaa akuuttia lääkärin apua ja tällöin olen saanut toimivaa palvelua. Kouluterveydenhuolto vaikuttaa samoin hyvin pyörivälle. Muuten nostan esiin sen, että toivakkalaisilla on paljon osaamista ja taitoa suunnitella ja toteuttaa asioita. Joissain yksittäisissä, sinänsä pieniä liikkeitä vaativissa uudistuksissa ei kuitenkaan ihan riitä rohkeus mennä eteenpäin, Mika Mäkelä summaa.

Veikko Ripatti