Nuoren kesätyöllistymisellä peruskoulun päättyessä voi olla iso merkitys koko tulevaisuuden kannalta. Toivakan kunta iloitsee aktiivisista toimijoista alueellaan.
– Kunnan kannalta katsottuna työllistämiskampanjat lisäävät alueen elinvoimaisuutta ja yhteisöllisyyttä, kertoo työllisyys- ja elinkeinosuunnittelija Arja Marjonen Toivakan kunnasta.
Toivakan-Joutsan 4H -toiminnanjohtajan Kirsi Ilmosen mukaan ysiluokkaisten työllistymiseen on tarjolla kattavaa apua.
– Ysit töihin -toiminta pyrkii luomaan nuorille työpaikkoja ja parantamaan heidän talous-, yrittäjyys- ja työelämätaitojaan. Tavoitteena on työllistää nuori vähintään kahdeksi viikoksi kesän 2022 aikana. Kesätyötä voivat tarjota yritykset, yhteisöt ja kotitaloudet. 4H-yhdistys etsii nuorten kanssa yhdessä mahdollisia työnantajia. Yhdistys tukee nuorta työllistymisessä ja valmentaa työelämään. Toisaalta 4H auttaa työnantajaa rekrytointiprosessissa. Yhdistys voi haastatella nuoria ja koordinoida kesätyöpaikkojen täyttymistä eri työnantajilla, kertoo Ilmonen
Työnantajan kannattaakin olla yhteydessä helmikuun aikana suoraan Kirsi Ilmoseen avoimista kesätyöpaikoista.
Kirsi muistuttaa, että 4H-yrittäjyys on myös yksi tapa tehdä itselleen kesätyö, jos työpaikkaa ei löydy tai jos haluaa kokeilla yrittäjyyttä. Yhtenä apuna on Duunitorin kesätyösivusto, joka yhdistää tekijät ja työnantajat. Kesätyösivusto on suunnattu 15–16 -vuotiaille nuorille.
– Kesätyötä on nyt muutenkin tarjolla, mutta edelleen harva työnantaja uskaltaa työllistää alaikäisiä. Haluamme rohkaista siihen, sillä kesätyö tarjoaa nuorelle tärkeän onnistumisen kokemuksen, lisää osallisuutta yhteiskuntaan ja auttaa työllistymään myös vanhempana, sanoo Duunitorin sisältö- ja viestintäpäällikkö Aino Salonen.
K-ryhmä on yksi suurimpia alle 18-vuotiaiden työllistäjiä Suomessa ja Ysit töihin -toiminnan pääyhteistyökumppani.
Paikalliset K-kauppiaat osallistuvat vuosittain satoihin Ysit töihin -toiminnan nuorten työelämäkoulutuksiin. Suurin osa K-ryhmän 6000 kesätyöpaikasta on haussa helmikuun aikana osoitteessa.
– Iso osa nuorista aloittaa työuransa juuri kaupasta. Viime kesänä kaikista K-ryhmän kesätyöntekijöistä noin 35 prosenttia oli 14–17-vuotiaita, sanoo K-ryhmän rekrytoinneista vastaava Ilona Castrèn.
Toivakan K-market Perälän kauppias Kerttu Vesterinen kertoo olevansa mielellään mukana nuorten työllistämisessä. Hän kokee mielekkäänä ajatuksen, että 4H-yhdistyksenä hoitaa rekrytointiprosessia ja koordinoi nuorten ohjautumista yrityksiin. Tämä säästää yrittäjän aikaa. Vesterinen pitää myös hyvänä ideana sitä, että 4H-yhdistys huolehtii nuorten valmentamisesta työelämään. Samalla hän haluaa myös heittää haasteen muillekin alueen yrittäjille, jotta nämä osallistuisivat nuorten työllistämistalkoisiin Toivakassa.
– Toivoisin mahdollisimman monen yrityksen antavan nuorille mahdollisuuden töihin. Yhteistyö 4H-yhdistyksen kanssa toimii hyvin. Erityisen tyytyväinen olen siitä, että Toivakan kunnassa yhdessä toimiminen on välitöntä ja helppoa, kertoo Vesterinen.
Veikko Ripatti
Lisätietoja
ysittoihin.4h.fi
kesko.fi/kesatyopaikat
duunitori.fi