Helena Vuopionperä-Kovanen on toiminut Toivakan kunnanjohtajana nyt kaksi vuotta. Sinä aikana hän on oppinut jo hyvin tuntemaan keskustan valtuutetut Sinikka Jäntin ja Heidi Hakkaraisen. Siksipä yhteistyö uuden kunnanvaltuuston puheenjohtaja Jäntin ja kunnanhallituksen puheenjohtaja Hakkaraisen kanssa on alkanut luontevasti.

Melkein kaksi vuotta on kestänyt myös koronan aiheuttama poikkeustilanne, josta Toivakka näyttää selvinneen melko helpolla, vain kuudella sairastuneella. Jo alkuvaiheessa kunnassa reagoitiin etupainotteisesti.
– Meillä siirryttiin ensimmäisenä Keski-Suomessa etäopetukseen ja muut seurasivat sitten meitä, muistaa Heidi Hakkarainen.
Vaikka korona ei kuntaa pahasti kurittanut, välilliset vaikutukset näkyvät monessa asiassa, joiltain osin positiivisessakin mielessä.
– Edelleen meillä tarjotaan Teams-mahdollisuus kokouksissa, Vuopionperä-Kovanen sanoo.
– Se mahdollistaa, että voi osallistua etänä vaikka pienessä flunssassa, joka ei vielä järjenjuoksuun vaikuta. Olen hionut vuosien aikana tekniikkaani ja minulta kestää puolisen tuntia, kun tulen navetasta, käyn suihkussa, meikkaan ja ole olen valmis kokoukseen. Nyt olen ehtinyt jopa hiukan vielä kertailla asioita ennen kokouksen alkua, Heidi Hakkarainen kertoo
– Puheenvuorot ovat lyhentyneet ja jäsentyneet. Joskus päätettävää asiaa on vähän, mutta kiireellisesti, silloin Teams on myös paras vaihtoehto, lisää Sinikka Jäntti.
Kolmikko kokee olevansa jo melko taitavia sähköisten kokousalustojen käyttäjiä. Harjoitus on tehnyt mestareita, enää ei Sinikan pullansyönti koneen ääressä välity ruudun täydeltä koko kokousväelle, mutta Helenan koiran kuorsausta saadaan edelleenkin kuunnella.
– Myös ylikunnallisten luottamuselinten kokouksissa Teams on mainio, ei tarvitse ajella tuntitolkulla ja etsiskellä parkkipaikkaa, Helena Vuopionperä-Kovanen lisää.
Huonoina puolina naiset mainitsevat eleiden, ilmeiden ja muun nonverbaalisen viestinnän puuttumisen. Myös huono huumori ja sarkasmi ovat erittäin vaarallisia lajeja etäkokouksissa.
– Itsessäni huomaan kyllä, että nyt kun saa taas tavata ihmisiä, niin onhan minulla ihan hirveä puheripuli, Heidi Hakkarainen myöntää ja muut nyökyttelevät pontevasti.
– Minulla on paljon ihmisiä, joiden kanssa olen kahden vuoden aikana kunnanjohtajana keskustellut, mutta joita en ole vielä koskaan tavannut, Vuopionperä-Kovanen lisää.

Kunnallisen päätöksenteon vastuutoimista kunnanhallituksen puheenjohtajuus on todennäköisesti se eniten aikaa vievä ja laaja-alaisin. Siihen on nyt tarttunut 45-vuotias maatalousyrittäjä ja agrologi Heidi Hakkarainen.
– Olen ollut luottamustehtävissä yli 20 vuotta. Ensin taustalla ja sitten pikkuhiljaa vastuullisemmissa tehtävissä, kuten keskustan kunnallisjärjestön sihteerinä. Kaksospoikieni kasvattaminen oli pitkään ykkösenä maatalousyrittäjänä toimimisen lisäksi, mutta nyt on jo aikaa ja osaamistakin tähän tehtävään, kertoo Hakkarainen.
Erityisen hyvänä kouluna hän pitää toimimista valtuuston toisena varapuheenjohtajana edellisen kauden.
– Siinä pääsi mukaan koko prosessiin, mutta ei tarvinnut olla päävastuussa, hän sanoo ja kiittää lämpimästi myös oppi-isäänsä, neljä kautta kunnanhallituksen puheenjohtajana toiminutta Sakari Ainalia.
– Olen ottanut annetut tehtävät vastaan omana itsenäni ja pyrin tekemään parhaani, eiköhän se riitä.

Vielä alkuvuodesta Sinikka Jäntti suunnitteli keskittyvänsä täysillä neljän lapsenlapsen mummouteen ja odottelemaan muutaman vuoden päästä koittavia eläkepäiviä Toivakan seurakunnan siivooja-emännän tehtävistä. Ehdokkuus kuntavaaleissakaan ei ollut aivan itsestään selvä, vaikka hän oli kunnallisessa päätöksenteossa jo kahden kauden ajan viihtynytkin ja äänisaalis oli koko ajan kasvanut. Ehdokkaaksi hän kuitenkin lähti ja tuloksena titteli Toivakan ääniharavana. Tämänkään jälkeen hän ei miellä itseään poliitikoksi.
– Minulla ei ole ollenkaan poliittista järjestötaustaa. Karjalaisena luonteena viihdyn ihmisten parissa ja olen aina vain minä. Ehkä toivakkalaiset kokevat sen hyvänä asiana. Minulle tullaan usein sanomaan, että kun sinä uskallat sanoa, niin minä avaudun sinulle. Pyrin kuuntelemaan ja viemään eteenpäin pieniäkin asioita. Perusturva ja ihmisten hyvinvointi ovat minulle sydämen asioita ja siksikin juuri nyt on erittäin mielenkiintoinen aika olla tässä tehtävässä, kun sote-uudistus on vihdoin oikeasti toteutumassa, Sinikka Jäntti sanoo.
Toivakan kunnan syksyyn kuuluu talousarvion ja strategian laadintaa. Vielä mennään vahvasti talous edellä ja säästökohteita yritetään yhä löytää, vaikka se käykin vuosi vuodelta vaikeammaksi. Toivakalla menee taloudellisesti oikein hyvin, jos tarkastellaan vain niitä asioita, joista kunta on yksin vastuussa, mutta taloutta eniten rasittavat esimerkiksi perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon kulut ja Keski-Suomen Verkkoholdingin vaikeudet. Tänäkin vuonna haetaan harkinnanvaraista valtionosuuden korotusta, mikä edellyttää kunnalta suunnitelmaa taloutensa tasapainottamiseksi toteutettavista toimenpiteistä. Säästämistä helpottaa, että perusinfra on Toivakassa kunnossa, eikä suuria investointipaineita ole. Muutaman vuoden sisällä olisi hyvä kuitenkin päästä jo jotain rakentamaan ja kuntaa kehittämään entistäkin voimakkaammin.
Aster-soppakin hämmentää kaikkia keskisuomalaisia kuntapäättäjiä. Siihen ei voi kuin toivoa maalaisjärkistä ratkaisua, joka ei maksa satoja miljoonia.
Kuntavaalit ovat vielä tuoreessa muistissa, mutta tammikuussa ovat edessä myös aluevaalit, jolloin ensi kertaa valitaan hyvinvointialueen ylintä päätösvaltaa käyttävä aluevaltuusto. Jatkossa aluevaalit toimitetaan samanaikaisesti kuntavaalien kanssa.
– Suurin pelko, mikä toivakkalaisilla on koskien sote-uudistusta, on oman terveysaseman menettämisen pelko ja sitä vastaan pitää todella taistella, sanoo Sinikka Jäntti.
– Ennustettavuus näin ison ja moniosaisen uudistuksen suhteen, on todella vaikeaa, mutta onhan esimerkiksi pelastuslaitos toiminut maakunnallisesti jo pitkän aikaa ja meillä on edelleen oma ja pätevä yksikkö täällä Toivakassakin. Hieman sote-uudistuksen jalkoihin on jäänyt työllisyysuudistus, jossa hallitusohjelman mukaisesti kuntien roolia työllisyyspalveluiden järjestäjänä vahvistetaan. Se tulee oleman iso kokonaisuus kunnille, mutta tietoa käytännön toteutuksesta on vielä vähän varsinkaan meidän kaltaisissa pienissä kunnissa, jotka eivät ole olleet mukana työllisyyskokeilussa, Helena Vuopionperä-Kovanen sanoo.

Toivakka tuntuu hyvältä, on ollut kiitelty slogan ja hyvältä kunnan on tarkoitus tuntua jatkossakin, vaikka uutta slogania ollaan valitsemassa strategiatyön yhteydessä.
– Strategiaa luodaan isolla porukalla, jotta saadaan monipuolisesti toivakkalaisten ääni kuulumaan, Sinikka Jäntti sanoo.
– Tähän liittyy myös yhteisöjen ilta lokakuun alussa, jonne toivotaan mahdollisimman runsasta osanottoa, vinkkaa Helena Vuopionperä-Kovanen.
Johtokolmikon ei ole vaikea keksiä positiivisia sanoja Toivakasta.
– Ihmiset eivät vieläkään oikein hokase, miten hyvä paikka Toivakka on, sanoo Sinikka Jäntti ja perusteluja tulee jokaiselta.
– Täällä on tilaa hengittää ja elää omannäköistään elämää.
– Äärettömän hieno luonto, hyvät liikunta- ja muut harrastusmahdollisuudet.
– Päijänne ja Leppävesi!
– Kaikki lähipalvelut ovat mallillaan, ihana kirjasto, kaupat, parturit ja hoitolat, sekä Puulan seutuopisto.
– Erinomainen saavutettavuus, joukkoliikenteeseenkin saimme jälleen yhden linjan lisää.
– Eihän minua täältä enää pois saisi millään, päättää entinen kaupunkilaistyttö Sinikka Jäntti.
Hanna Lahtinen