Toivakan kunta on päättänyt tehdä esiselvityksen omakotitalonäyttelyn järjestämisestä vuonna 2013. Esiselvitys valmistuu 31.5.2010 mennessä.
Esiselvityksen tehtävänä on selvittää edellytykset näyttelyn järjestämiseksi. Helmikuussa järjestetään avoin tilaisuus, jossa kuntalaiset, yritykset, yhteisöt ja päättäjät voivat yhdessä osallistua näyttelyn toteuttamisen suunnitteluun.
Näyttelyalueeksi on suunniteltu ns. Saarisen länsirannan aluetta, joka sijaitsee noin kilometrin päässä kunnan taajamasta.