Toivakan kunnan alijäämää ei saatu kattetua tavoitteiden mukaisesti, valtionavusta ja säästötoimista huolimatta. Taloutta tasapainotettiin mm. Ruuhimäen koulun lakkauttamisella, mutta puolestaan verotuloja kunnalle tuli arvioitua vähemmän.
Kunnan alijäämä oli viime vuonna 747 000 euroa. Yhteensä kattamatonta alijäämää vuosilta 2008-2009 on 1, 3 miljoonaa euroa.
– Esimerkiksi sairaanhoidossa ja lastensuojelussa tuli odottamattomia kuluja, joita ei voinut ennustaa. Ruuhimäen koulun lakkautus oli raskas päätös, kertoo kunnajohtaja Erkki Pyökkimies.
Toivakalla oli maksettavia lainoja 1200 euroa asukasta kohden, eli noin 2,8 miljoonaa. Kuluvan vuoden talousarvio on laadittu ylijäämäiseksi. Suur-Savon Sähkön omistusjärjestelyillä saaduilla pääomatuotoilla on tarkoitus kattaa osa alijäämästä.
Valoa on näkyvissä, negatiivisesta 456 000 euron vuosikatteesta huolimatta.
– Palvelut on pystytty säilyttämään ja kuntaan saatiin viime vuonna 36 lasta lisää. Rakennuslupiakin on haettu parikymmentä. Jatkamme omin toimenpitein, itsenäisenä kuntana. Yritämme tasapainottaa taloutta satunnaisilla tuloilla. Talouden tasapainoitusryhmä on aloittanut toimintansa, joka tähtää vuosille 2010-2011. Helppoja ratkaisuja ei ole, toteaa Pyökkimies.