Lions Club Toivakka, Toivakan seurakunta ja Rutalahden Nuorisoseura järjestivät 20. Toivakan miesten illan Rutalahden Letkaliiterillä viime perjantaina.
Illan juontajana toimi Markku Kauppinen. Puhujiksi tänä vuonna valikoituivat maalaislääkäri ja lääkintäneuvos Tapani Kiminkinen ja sotatieteiden tohtori, eversti evp. Martti Lehto. Päätöspuheesta vastasi perinteisesti Toivakan kirkkoherra Panu Partanen. Taukomusiikkia esittivät Usko Lahtinen sekä Mirja ja Pentti Könnö. Musiikkia esitti myös Kvartetti Impressione.
Miesten illan alussa kuultiin Tenho Tornbergin kertomana Rutalahden kylän elämästä ja asemasta luonnonpuiston ja Päijänteen rantamaiseman välissä.
Tapani Kiminkisen puheen teemana oli Miehen tie terveytensä puolustajana. Näin sen kuulija varmasti koki. Kiminkinen liikkui sujuvasti eri sairauksien ja niiden estämisen välimaastossa. Selväksi tuli, että keuhkosyöpä on Suomen eniten tappava syöpä. Syynä siihen on pitkälti tupakointi, joka kauaskantoisine vaikutuksineen niittää nyt kuolemansatoa. Kiminkinen oli huolissaan naisten lisääntyneestä tupakoinnista, jonka myötä myös naisten keuhkosyöpätapaukset ovat lisääntymässä.
– Huumekuolemat ovat tämän päivän ongelma. Huomioitava on se, että huumeita liikkuu varmuudella jokaisen kylän alueella. Huumeiden aiheuttaman ongelman lisäksi Kiminkinen oli huolissaan itsemurhista.
– Itsemurha on rankka juttu. Tänä päivänä tapahtuu vuosittain noin 300 itsemurhaa. Onneksi itsemurhien määrä on laskussa.
Lisäksi Kiminkinen puhui neljästä elämän tukijalasta.
– Ensimmäinen on lapsuuden oppien vaikutus pitkälle elämään. Toinen on ystävien merkitys. Eikä tarvitse olla kuin yksi hyvä ystävä, niin se jo riittää auttamaan monessa vaikeassa elämäntilanteessa. Kolmas on hyvä parisuhde. On muistettava, että helppoa eroa ei ole. Parisuhdetta pitää hoitaa. Väkivaltaisesta parisuhteesta, on syytä pyrkiä eroon. Neljäs elämän tukijalka on kyläyhteisö tai yleensä yhteisö, missä voi vaikuttaa. Se voi olla myös työyhteisö.
Elämän ongelmakohteista Kiminkinen siirtyi miehen omaan terveydenhoitoon.
– Tärkeätä on se, mitä syöt, sillä ruoan laadulla on suuri merkitys terveydelle. ”Martat” ne kodin ytimessä olevat puolisot, ovat merkittäviä miehen rinnalla kulkijoita ja terveyden vaalijoita. Miesten keski-ikä on naisia lyhyempi. Keski-ikämme kasvaessa muistisairaudet lisääntyvät. Kiminkinen totesi naisten eliniän odotuksen pituudesta, että kun peräkamarin pojat ovat hoivakodeissa, heillä on ympärillä paljon naisia, joista valita.
Ikä ei tee kustannuksia vaan sairaudet tekevät ne. – Hoitamalla oman verenpaineemme, estämme aivo- ja sydäninfarktin syntymistä. Myös ihon kuntoa kannattaa seurata. Ihosyöpä lisääntyy nyt paljon. Vaaleaihoisina saamme helposti myös tyvisolusyövän. Auringolla on ihosairauksiin suuri syy-yhteys. Kaiken tämän tähden on käytävä terveystarkastuksissa. Sydän- ja aivoinfarktin oireiden tullessa on mentävä heti tutkimuksiin ja hoitoon.
Eturauhasongelmat nousivat Kiminkisen puheessa voimakkaasti esiin.
– Oireiden tullessa, on syytä mennä PSA-tutkimuksiin.

Toinen illan luennoitsija oli sotatieteiden tohtori Martti Lehto. Hän on lisäksi kyberturvallisuusasiantuntija. Lehto toi esille olemassa olevia kyberturvallisuusuhkia älylaitteiden käytössä. Monenlaisten netissä tehtyjen virheiden ja vaarallisten luvan antamisten seurauksena moni altistuu niin tietokoneen kuin älypuhelimen käyttäjänä. Jopa pankkien nimiä rikolliset käyttävät huijatakseen älylaitteiden käyttäjiä. Lehto kertoi, kuinka Nordea on vastikään varoittanut nimissään tapahtuvasta huijausviestistä ja tietojen kalastelusta.
– Menneillään on ollut ns. turvatilipetos, jossa ihmisiltä huijataan rahaa yhdistelemällä perinteistä tietojen kalastelua ja uhrin manipulointia. Turvatilipetoksia on nähty Suomessa keväästä alkaen ja ne ovat lisääntyneet kesän aikana.
Lehto antoi ohjeita henkilökohtaiseen kyberturvallisuuteen. Näin voi estää oman turvattomuuden syntymisen älylaitteita käyttäessä.
– Pyri ymmärtämään palvelun käyttöehdot. Käytä kaikissa nettilaitteissa luotettavia suojausohjelmistoja ja hoida päivitykset. Kaikki nettiin laitettu on siellä ikuisesti mieti mitä sinne tallennat. Käytä hyvää salasanaa (salasana/palvelu) äläkä tallenna sitä selaimeen. Käytä kaksivaiheista tunnistusta aina kun se on mahdollista. Ole tarkkana kenen kanssa hoidat raha-asioita netissä. Älä ole yhteydessä tuntemattomiin. Älä avaa epäilyttäviä posteja, erityisesti liitetiedostoja ja linkkejä. Älä liitä laitteisiisi muiden lisälaitteita (USP- tikku, irtokovalevy, nettikamera yms.) Käytä etätyöskentelyssä VPN-yhteyttä. Toteuta toimiva varmuuskopiointijärjestely ja mieti ensin, klikkaa sitten, hän luetteli.
Lehdon luento oli mielenkiintoinen ja se sisälsi laajan katsauksen kyberturvallisuuteen liittyvistä uhkista ja vaaratekijöistä.
Martti Lehdon viisi vinkkiä arjen kyberturvallisuuteen
- Palveluntarjoajat (pankki, posti) tai viranomaiset (poliisi, Kela, verottaja) eivät koskaan kysy käyttäjätunnusta tai salasanaa verkossa tai puhelimitse. Usein huijausviestien lähettäjäotsikko voi olla tuttu yritys tai yhteisö, mutta kun katsoo lähettäjäosoitetta, huomaa kysymyksessä olevan huijarin.
- Pankki tai viranomaiset eivät pyydä liittymään palveluihinsa sähköpostin linkin kautta.
- Älypuhelin applikaatiot tai internetin palvelut ja ohjelmat eivät oikeasti ole aina ilmaisia. Usein maksu alkaa kokeilujakson jälkeen.
- Se, mikä tuntuu netissä tosi upealta, on erittäin todennäköisesti huijausta.
- Kaikessa nettityöskentelyssä tarvitaan tervettä maalaisjärkeä.

Miesten arvonnassa arvottiin K-Market Perälän kauppias Kerttu Vesterinen lahjoittamat kaksi korppusäkkiä. Timo Koskela vie korppusäkkejä arvottaviksi.
Miestenillan päätössanat lausui kirkkoherra Panu Partanen. Hän totesi miesten vaikeina päivinään luottavan suomalaiseen sisuun ja ärräpäihin.
– On toinenkin tapa kulkea miehen tietä. Tarvitaan empatiaa ja tarvitaan johdatusta. Jokainen meistä on osa suurempaa kokonaisuutta. Kuulumme yhteen. Myös raamattu sanoo, että ei ole miehen hyvä olla yksin ja siellä myös kehotetaan kantamaan toistemme kuormia.
Partanen näki tarpeelliseksi sen, että pyrkisimme ymmärtämään toistemme ajatuksia. Empatia lisää toisten hyvinvointia. Kaverisi ja sinä, molemmat tarvitsette armoa. meidän on oltava valmiita armahtamaan, aivan niin kuin taivaallinen isäkin armahtaa meitä.
– On päästävä omista ongelmista auttamaan toisiamme ja muistettava kulkiessamme loppulaulumme sanat ”Maan korvessa kulkevi lapsosen tie, häntä ihana enkeli kotihin vie…”
Veikko Ripatti