Toivakan hautausmaa sai Muistolehdon

Toivakan seurakunta on toteuttanut uutena hankkeenaan vanhan hautausmaan kakkososaan Muistolehdon. Muistolehdon muistomerkin on valmistanut Suomen Kivivalmiste Oy. Muistolehdon ympärille on istutettu syreenejä, rinneangervoa sekä tuijia. Muistolehto löytyy kirkon yläparkkipaikan vierestä oikealle katsottaessa.
– Muistolehdon on suunnitellut suunnittelija-hortonomi Jarmo Väisänen. Muistomerkkiin asennetaan vielä metalliset kiskot, joihin seurakunta hankkii laatat. Laattaan saavat omaiset kaiverruttaa vainajan nimen, syntymä- ja kuolinajat. Seurakunta myös asentaa tekstillä varustetut laatat paikoilleen. Muistolehto perustettiin alueelle, joka on ollut sille varauksena jo 80-luvulta lähtien. Nyt, kun tuhkaus on lisääntynyt, asia tuli ajankohtaiseksi, kertoi seurakuntamestari Seppo Soininen.
Tuhkausta toteutettaessa vainaja ensin siunataan, sitten tuhkataan ja tuhkauksen jälkeen tuhka toimitetaan seurakunnan työntekijöille.
– Seurakunnan toimesta hautaamme tuhkan Muistolehtoon siten, että omaiset eivät tiedä tarkkaa hautauspaikkaa. Omaiset voivat sen jälkeen tuoda kynttilöitä Muistolehdon muistomerkille. Muistolehtoon ei tuoda kukkasia, vaan ne kuuluvat yksittäisille hautapaikoille.

Veikko Ripatti

Avainsanat: