Tietoa terveydestä tarjolla Toivakassa torstaina

Viikon päästä torstaina Toivakassa järjestetään kaikille avoin Terveysilta Fysioterapia Oivan tiloissa Teema Hostellilla. Keskustelua vetävät ja toivakkalaisten kysymyksiin terveydestä vastaavat dosentti, erikoislääkäri Markku Aarnio ja fysioterapeutti Ismo Natri.
Elämme levottomia aikoja ja maailma tuntuu olevan sairas ja pahoinvoiva. Se, että pieni ihminen Suomessa murehtii itsensä kipeäksi ei kuitenkaan auta ketään, päinvastoin.


– Ulkopuolisilla asioilla on enemmänkin vaikutusta hyvinvointiin kuin varsinaisesti terveyteen. Esimerkiksi sote-uudistus voi aiheuttaa epävarmuutta siitä, että miten palvelut tulevaisuudessa järjestetään ja sodan pelko luonnollisesti aiheuttaa ahdistuneisuutta, Natri ja Aarnio toteavat.
Kansakunnan tasolla sairauksien ennaltaehkäisy ja niiden asianmukainen hoito on iso säästötekijä tulevaisuudessa, kun ikääntyneen väestön määrä vääjäämättä lisääntyy.
Yksilötasolla kyse on elämänlaadusta, myös sairauksien kanssa voi elää laadukasta elämää, eikä tieto lisää tuskaa, vaan yleensä helpottaa ihan konkreettisesti kipujakin.
Fysioterapia Oiva on tehnyt ammattitasoista ja pitkäjänteistä työtä Toivakassa jo yli 10 vuoden ajan. Viime aikoina toiminta on laajentunut myös lääkäripalvelujen suuntaan, kun yhteistyökumppaniksi on saatu kotisairaanhoitoon erikoistunut yksityinen toimija Mediverstas Jyväskylästä.
– Pari vuotta sitten Mediverstas alkoi tarjota kotisairaanhoito- ja kotilääkäripalveluja myös Lievestuoreelle. Pian tämän jälkeen Ismo otti yhteyttä, ja ehdotti yhteistyötä. Tämä oli toimintamme kannalta hyvin tärkeää, koska pystyimme aloittamaan lääkärin ja sairaanhoitajan vastaanoton pitämisen Fysioterapia Oivan tiloissa. Tämän lisäksi pystymme konsultoimaan toinen toisiamme tuki- ja liikuntaelinsairauksien hoidon suunnittelussa ja toteutuksessa. Tulevaisuudessa tiivistämme yhteistyötä Lievestuoreella ja mahdollisesti Mediverstas aloittaa toiminnan myös Toivakassa, Mediverstaan perustaja Markku Aarnio kertoo.


Oma terveys mietityttää viimeistään siinä vaiheessa, kun jotain oireita ilmaantuu, mutta onneksi yhä useammin jo ennakoivasti.
– Yleensä kysytään miten voisi ennalta ehkäistä erilaisia sairauksia kuten sydän- ja verisuonisairauksia tai syöpätauteja. Toisaalta oireiden ilmaantuessa lähdetään hakemaan vastauksia lääkäriltä tai sairaanhoitajalta. Myös tuki- ja liikuntaelin ongelmista kärsii iso osa ihmisistä ja niihin haetaan apua niin lääkäriltä kuin fysioterapeuteilta. Ihmiset ovat yleensä tietoisia yleisimmistä sairauksista ja ns. kansantaudeista, jolloin niihin myös oletetaan sairastuvan, jos on erilaisia oireita, ja Markku Aarnio ja Ismo Natri kertovat.
Mikä sitten on paras terveysteko, minkä itselle voi tehdä?
– Terveyden edistämisessä on oleellista, että tekee asiat kohtuudella, maltilla, nousujohteisesti ja oman luonteen mukaisesti. Tärkeää olisi huolehtia riittävästä liikunnasta, ravinnosta ja unesta. Näihin asioihin löytyy monipuolisesti ohjeita ja suosituksia. Fysioterapia Oiva auttaa myös näissä asioissa. Henkinen hyvinvointi on erityisen tärkeää, ja sen ylläpitämiseen on jokaisella varmasti omat keinot. Ja on myös hyvä muistaa, että kaikkia sairauksia ei voi ennalta ehkäistä, Markku Aarnio ja Ismo Natri määrittelevät. Tulevaan Terveysiltaan he valmistautuvat avoimin mielin.
– Meille sopivat kaikki kysymykset terveydestä, jotka askarruttavat. Emme varmaankaan kaikkiin kysymyksiin osaa antaa tyhjentäviä vastauksia, mutta yritetään ainakin.

Hanna Lahtinen