Tehokaksikko tekee tärkeää työtä

Joona Räty ja Marko Hautanen ovat tehneet tärkeää työtä Uuraisten teknisen toimen alaisuudessa jo viime heinäkuusta alkaen. Tällä hetkellä heitä työllistää eniten talven jälkien siivous.
Nuoret miehet ovat molemmat opiskelleet Bovallius-ammattiopistossa Pieksamäellä, josta Joona on valmistunut ympäristönhoitajaksi ja Marko kiinteistönhoitajaksi.
– Kyllä töissä täytyy käydä, että saa rahaa, viikonloppuna saa sitten vetää lonkkaa, kertoo Joona Räty.
Uuraisten kunnan teknisellä toimella on pyrkimyksenä työllistää jatkuvasti työttömiä. Erilaiset EU-vetoiset työllistämisprojektit kuten YTY ja LAPE ovat nyt telakalla ja tällä hetkellä tehtävä hoidetaan omana työnä. Työtehtävät ovat yleensä ympäristönhoidollisia, raivaustöitä ja monenlaisia korjaustöitä. Teknisen toimen porukassa mukana olevien erityistä tukea tarvitsevien nuorten miesten, Joona Rädyn ja Marko Hautasen työllistyminen toteutetaan Toimintakeskus Uuraspajan ja Uuraisten kunnan teknisen toimen yhteistyönä.
Räty ja Hautanen ovat solahtaneet teknisen työporukkaan hyvin. – Meitä on neuvottu työn tekemisessä ja teknisessä toimessa on kivoja työkavereita, Marko kertoo.
– Erilaiset ihmiset tuovat väriä työyhteisöön, teknisen toimen esimies Janne Koskenkorva lisää.
Kuvio on nyt kaikkien osapuolten kannalta erinomaiseksi todettu, mutta tietämättömyys kuntalaisten keskuudessa aiheuttaa ikäviäkin kommentteja.
– Lähinnä nimettöminä tulleiden palautteiden kautta arvostellaan kuinka ”huonoimmat hommat” teetetään työllistetyillä, avaudutaan työntekijöiden tietämättömyydestä ja kerrotaan kuinka monta kunnan työntekijää ajaa autolla ympäri kylää tekemättä mitään, Koskenkorva kertoo.
Hänen mukaansa tämä kaikki kuvastaa tiedon puutetta ja hän toivoo ihmisten tulevan juttelemaan suoraan mikäli tällaiset asiat mietityttävät.
– Usein ajatellaan, että kaikki työasuissa liikkuvat henkilöt kuuluvat vakiohenkilökuntaan ja heidän oletetaan osaavan vastaavat asiat. Erityistukea tarvitsevien henkilöiden kohdalla kysyjä saattaa joutua hieman hämmentävään tilanteeseen, kun ei saakaan odottamaansa palvelua kiinteistönhoitajaksi kuvittelemaltaan henkilöltä, Koskenkorva kertoo.
Tähän pulmaan Jyrki Paananen on keksinyt ratkaisun. Tehokaksikolla on mukanaan teknisen toimen käyntikortteja, joita he voivat antaa kysyjille. Erityistä tukea tarvitsevien nuorten työllistymisessä suunta on entistä enemmän kohti ns. tavallisia työpaikkoja.
– Nykyisin erityistä tukea tarvitsevat nuoret eivät enää ole samassa putkessa kuin parikymmentä vuotta sitten. Enää ei automaattisesti tulla kouluista toimintakeskuksiin tai työpajoihin. Myös erityisoppilaitosten tarjonta oli hyvin toisenlaista ja yhä useampien opinpolun tavoitteena on valmistua ammattiin ja saada koulutus sellaisiin tehtäviin, että voi toimia ihan tavallisissa työpaikoissa. Nämä kaksi nuorta miestä ovat hyvä esimerkki uudesta suunnasta, Jyrki Paananen kertoo.
Paanasen mukaan toimintakeskuksille ja työpajoille on tulevaisuudessakin oma roolinsa palvelukentässä, sillä monille tuttu ympäristö on paras paikka kokea itsensä tärkeäksi ja tarpeelliseksi.
– Toimintakeskus Uuraspajan suosio etenkin mattoihin ja matonkuteisiin sekä hautakynttiläpohjaisiin kierrätystuotteisiin liittyen on ollut noususuhdanteista ja meillä on taitavia matonkutojia ja muita käsityöammattilaisia. Myös pieni lahjatavarapuoti on tärkeä osa kuntakeskuksemme vaatimattomia palveluja ja sitä pyritään kehittämään edelleen. Näitä työmuotoja ei ole minkäänlaista syytä tai halua ajaa alas, mutta rinnalla voi toteuttaa toisenlasistakin työllistämistä, Jyrki Paananen sanoo.
Sekä Jyrki Paananen, että Janne Koskenkorva toivovat rohkeaa suhtautumista myös yrityksiltä ja muilta toimijoilta, jotta räätälöityjä työpaikkoja löytyisi kuntasektorin ulkopuoleltakin.
– Erityistä tukea tarvitsevan henkilön palkkaaminen on melko yksinkertaista ja työnantajalle hyvin edullista, kerron mielelläni lisää, Jyrki Paananen vinkkaa.
Tuleva kesä on Joona Rädylle ja Marko Hautaselle työntäyteinen, he pitävät esimerkiksi huolen kunnan leikkikentistä, leikkaavat ruohot ja pitävät paikat siisteinä. Nuorten miesten tulevaisuus näyttää mukavassa työpaikassa valoisalta. – Jos tässä eläkeikään jatkaisi, he suunnittelevat.