Syksyllä Terhin viulut ja piano soivat taas

Kun koulut taas kohta alkavat, Terhi Tukiainen, 77, Uuraisilta tuntee pientä haikeutta. Ohi ovat vuosikymmenten työurat musiikin opettajana Palokassa ja kansalaisopistossa. Mutta opettaja on aina opettaja ja Terhi aloittaa taas yksityistuntien pidon soittimina viulu, piano, nokkahuilu, laulu ja vielä venäjän kielikin.
Terhi syntyi musikaaliseen sukuun. Äiti oli opettaja, yksinhuoltaja, sillä isä kuoli kun Terhi oli puolitoistavuotias. Hänen hautajaispäivänään Terhi oppi kävelemään. Isän mandoliini jäi ilman käyttäjää. Kanttori Vilho Kekkonen hankki Terhille viulun ja myöhemmin ostettiin pianokin.
Terhi lähti Sibelius-Akatemiaan kirkkomusiikkilinjalle, mutta seurustellessaan papin Heikki Tukiaisen kanssa hän muutti opintosuuntaa koulumusiikin puolelle. Ensimmäinen työpaikka oli Helsingin Käpylässä. Äänekosken yhteiskoulun kautta hän siirtyi Palokkaan, jossa opetti 27 vuotta.
Terhi on kasvattaja. Omien kuuden lapsensa lisäksi hänen käsiensä kautta alkoi kulkea jo kolmas sukupolvi.
– Opettajuusaika oli ihanaa aikaa. Olin ensin musiikin opettaja, sitten lasteni äiti ja papin vaimo. Joka aamu olin onnellinen lähtiessäni kouluun. Työ oli elämässäni suurta siunauksen aikaa, sanoo Terhi. Hän vietti koulussa välitunnitkin oppilaitten kanssa ja pysyi näin vähän erossa opettajayhteisöstä.
Oppilaisiinsa Terhi kiintyi kovasti. He vierailivat kotona ja juteltiin elämää suuremmista asioista laiturin nokallakin.
– Jos oppilaat pitävät sinusta, heille voi opettaa mitä vain ja perille menee. Opettajan karisma pitää varmaankin olla geeneissä, pohtii Terhi.


Kansalaisopistossa Terhi aloitti tunnit 70-luvulla. Oppilaita riitti, mutta aika oli vähissä. Viisitoista minuuttia oppilasta kohti vaati täydellisen keskittymisen. Lapset olivat usein lestadiolais- tai helluntailaisperheistä. Niissä ei katsottu televisiota, vaan lapset ohjattiin harrastuksiin. Opetuspaikkana oli usein luokka tai monistuskoppikin.
– Koulutyö on nykyisin niin muuttunut, että ehkä en enää koulussa pärjäisikään. Oppilaitten lyhytjänteisyys on lisääntynyt ja musiikkiluokat täyttyneet monenlaisista soittimista. Vapaaehtoisesti yksityisopetukseen tulijat ovat kuitenkin motivoituneita oppilaita. Joku aloitti 7-vuotiaana ja jatkoi ylioppilaaksi tuloon asti.
Kansalaisopistosta annettiin ymmärtää, että Terhi on jo tehnyt tehtävänsä ja nuoremmille tarvittiin opetustunteja. Terhin luokka on nyt siirtynyt kotiin oman pianon ääreen. Hartaasti Terhi toivoo, että lapsia tulisi tunneille Salmikuukantielle vieläkin.
– Minulla on ollut hyvä elämä. Lapseni ovat kaikki elämässä kiinni. Asun lähellä luontoa ja mieheni auttaa tarvittaessa. Uin joka päivä kolmekin kertaa ja rakas harrastukseni on venäjän kieli. Elämä on kertakaikkisen hyvää. Pyrin elämään niin, että olen valmis luopumaan kaikesta ja lähtemään. Iltarukouksessa jätän asiat Jumalan haltuun, tiivistää Terhi.

Tellervo Lehtoranta

Avainsanat: