Toivakan helluntaiseurakunnan rukoushuoneella järjestettiin huhtikuun ensimmäisenä lauantaina muotinäytös.
Näytöksen muodikkaat vaatteet olivat suoraan kirpputorin hyllyiltä. Idea muotinäytöksestä syntyi Paula Heinosen aatoksissa.
– On monenlaista tapaa tehdä lähetystyötä. näitä tapoja miettiessä ajattelin, että tällainen kirppisvaatteiden muotinäytös olisi yksi tapa tuoda lähetystyötä esille. Vaatteiden esittelijöinä toimivat nuoret Onerva, Amalia, Tytti ja Pyry. varttuneempaa väkeä esityksessä edustivat Leila, Leena, Raija, Kaarina ja miehistä Rauno ja Veijo.


Tapahtuman juontajana toimi Hanna-Leena Pöyry. – Esityksessä olevat vaatteet voi muotinäytöksemme jälkeen ostaa itselleen, mikäli sopiva ja silmää miellyttävä vaate löytyy. Tarjolla on myös kahvia leivonnaisten kera sekä leivonnaisia kotiin vietäviksi. Lisäksi Arja Ristimäki antaa hartiahierontaa pientä maksua vastaan. Kaikki tulot menevät lähetystyömme hyväksi, kertoi Pöyry.

Lähetystapahtuman tuotolla tuetaan seurakunnan lähetysmailla työskenteleviä lähettiperheitä Huotareita Espanjassa ja Pyykkösiä Papua-Uusi-Guinealla.

Lähetyskahviossa hääri Anja Bågman tiiminsä kanssa. Muotinäytöksen lauluista vastasi Veijo Heinonen. Hänen koskettavin esityksensä oli ukrainalaiseen kansansävelmä, johon Veijo oli tehnyt sanat, jotka kertoivat Ukrainan lasten hädästä.
Sanat: Veijo Heinonen
Helluntaiseurakunnan kirpputori sijaitsee Rukoushuoneen päädyssä olevassa huoneistossa osoitteessa Palosentie 8. Kirpputori on avoinna maanantaisin ja lauantaisin.