Suomen paras etsii jatkajaa

Cafe Grillius Hirvaskankaalla on osoitus siitä, että ahkeruudella, positiivisella asenteella ja asiakkaiden toiveiden kuulemisella pääsee pitkälle.
Kun Miia Lius oli seitsemisen vuotta sitten äitiyslomalla perustamassa Cafe Grilliusta nelostien varteen kiinteistöön, jossa vastapäisten isojen liikenneasemien valot häikäisivät ja jossa moni oli huonohkolla menestyksellä yrittänyt liiketoimintaa pyörittää, ei häntä juurikaan esimerkiksi Finnverassa kannustettu.
– Minulle sanottiin, että ei siinä voi menestyä ja minä vastasin, että kyllä voi, kun asiat tekee oikein, hän muistelee. Ja niin Miia myös teki. Itseluottamuksen kokoinen hampurilainen hinattiin katolle ja Miia apulaisineen tarttui toimeen.
Pian kiiri tieto kautta Suomen maan, että Hirvaskankaalla on grilli, jossa lihapiirakatkin leivotaan itse ja josta ei taatusti tarvitse lähteä nälkäisenä pois.

Ahkerimpina sanansaattajina olivat raskaan kaluston kuljettajat, mutta asiakaskunta on hyvinkin monipuolista. Vuonna 2021 Grillius valittiin Iltalehden äänestyksessä äänivyöryllä Suomen parhaaksi grillikioskiksi ja sen jälkeen kiirettä vasta on pitänytkin. Edes korona ei tahtia hiljentänyt, päinvastoin. Silloinkin kun ravintolat joutuivat rajoituksien vuoksi pistämään ovet kiinni, Grilliuksen luukusta pääsi herkkuja ostamaan.
– Talvella on pikkuisen hiljaisempaa, mutta kesällä saa tosiaan juosta pää kolmantena jalkana, Miia Lius kertoo. Tällä hetkellä hän työskentelee pääosin yksin, sisko käy apuna ja viikonloppuisin paikallisia nuoria.


Grilliuksen herkut eivät rajoitu suolaisiin, vaan Miia leipaisee joka aamu tuoreet pullat ja kakkuja tilauksesta.
– Vähän olen vähentänyt kakkujen leipomista, kun kaikkea ei vain ehdi, kertoo Miia Lius, joka on myös viiden lapsen äiti.
Lapset ovatkin syy, mikä on saanut Miian harkitsemaan Grilliuksen liiketoiminnan, kalusteiden ja laitteiden myyntiä. Nuorimmainen on nyt 3-vuotias ja äidin sydäntä riipaisee olla koko ajan töissä.
– Lapset ovat vain kerran pieniä ja haluaisin olla enemmän heidän kanssaan, olemme lisäksi muuttamassa Pirkanmaalle sitten kun yritys saadaan myytyä, hän kertoo.
Miia Lius on siis osoittanut, että Hirvaskankaalla voi grillikioski menestyä ja nyt hän etsii jatkajaa.
– Tässä on maltillinen vuokra, vain 500 euroa. Uuden yrittäjän on helppo jatkaa tästä, sillä mikäli taso ei laske, kävijöitä kyllä riittää. Olen valmis opastamaan ja avustamaan mahdollisimman paljon alussa. Parhaiten tämä sopisi mielestäni pariskunnalle, joilla ei ole pieniä lapsia ja jos asia on asumisesta kiinni, niin myös meidän talomme Kangashäkissä on tulossa myyntiin, hän vinkkaa.
Grilliuksen liikevaihto oli vuonna 2021 370 000 euroa. Vaikka Grillius on ollut Miian käsissä menestys, ei hän usko riman olevan liian korkealla seuraajankaan jatkaa.
– Laatu ei saa kärsiä, eikä ainakaan alussa kannata hirveästi valikoimaa muuttaa. Työ on helppoa ja jos on halu oppia, niin ei tarvitse olla edes ennen toiminut tällä alalla. Paineensietokykyä pitää olla ja sinnikkyyttä, Miia listaa.
Asiakkaista hänellä on selkeä mielipide.
– Loistavia, siis aivan ihania. Olen ollut aikaisemmin kahviloissa töissä, mutta se on pikkasen liian hienoa minulle. Tykkään valtavasti, kun saa olla vain oma itsensä. Monesta asiakkaasta on tullut ihan ystäviä.
– Viikoittain tulee käytyä. Kokki tietää jo tehdä minulle spesiaaliannoksen ja tiedän, että isolta alueelta tänne grilliruoan perässä tullaan. Toivottavasti samanlainen jatkaja löytyy, Äänekoskelta syömään lähtenyt Tero Ritanen kertoo.
Grilliuksen suosituin annos on hampurilainen Juipelo, joka nimettiin Facebook-äänestyksen tuloksena. Juipelo sisältää 120 gramman täyslihapihvin, kebabia, juustoa ja sipulirenkaat. Ikisuosikkeja ovat myös makkaraperunat ja ne itse leivotut lihapiirakat monina eri versioina.

Hanna Lahtinen

Avainsanat: