Nyt päivät kuluvat vähän aikaisemmin eläkkeelle opettajan työstä jääneen aviomies Sepon kanssa Jokihaaran Varpulan kodissa Länsirajatiellä rauhallisesti omakititalon puuhissa ja mieluisten
asioiden parissa.
– Töihin en takaisin kaipaa. Kun eläkkeellelähtöön tiesi pitkään valmistautua, asioihin osasi sopeutua, sanoo Sirpa.
Sirpa seuraa kiinnostuneena asioiden hoitoa valtakunnan tasolla.
– Pasmat tuntuvat olevan vähän sekaisin. Kuntauudistuksen läpivieminen on aloitettu väärästä päästä. Asia olisi vaatinut pitemmän parlamentaarisen valmistautumisen ja kuntien tulevien tehtävien perusteellisen selvittämisen eli mihin peruspalveluihin tässä maassa on lähivuosina varaa. Ei kuntien rajojen muuttaminen mitään tehosta. On mahdotonta, että palvelut liitoskunnissa pysyisivät entisellään. Peruspalvelut tietenkin turvataan, mutta millä tasolla ja mistä palvelut pitää hakea, onkin toinen juttu.
Entisenä kunnanjohtajana Sirpa Rautio tietää tarkkaan, millaisella kunnalla on mahdollisuus itsenäisyytensä säilyttää.
– Liitoskunnissa on useimmiten oltu pakkotilanteessa. Talouden on oltava kunnossa, jos kuntana aiotaan pystyssä pysyä. Sitä korostin jatkuvasti työssäni, varmasti kyllästymiseen asti.
Entiseen työpaikkaansa kunnanvirastoon ei Sirpa ole lähtenyt seuraajaansa neuvomaan, vaan on antanut kunnan väelle työrauhan.
– Kunnan eri yksiköissä toimii osaavaa ja työhönsä sitoutunutta henkilökuntaa, hän toteaa.
Uuraisten tilanteen hän näkee hyvänä ja väkiluvun kasvu osoittaa suunnan edelleen oikeaksi. Jokihaaran reuna-alueen kodissa kunnan nykymenoa seurataan lähinnä netistä ja paikallislehden palstoilta.
– Haluan toivottaa kunnalle ja sen asukkaille hyvää jatkoa ja kaikkinaista menestystä yhä nopeampien muutosten maailmassa.