Sinikka lähtee, ILONA jatkaa


Hanketta rahoittavat Uuraisten kunta ja Työministeriö. Asiantuntijoina toimivat Villinikkarit Oy:n ja Apricat verkoston asiantuntijat.
– ILONA on elänyt ja terveellä tavalla kehittynyt matkan varrella syntyneiden ideoiden pohjalta. Juuri tällä hetkellä ovat meneillään työyhteisöjen omat sisäiset tapaamiset, syksyllä on luvassa lisää kaikille yhteisiä oppimiskahviloita. Olen nauttinut uuraislaisten kanssa työskentelystä ja myös oppinut paljon siitä, miten pienessä kunnassa asiat voidaan hoitaa järkevästi, kertoo kouluttaja Tarja Nieminen Villinikkarit Oy:stä
Matkan varrella on korostettu moneen kertaan, että Uuraisten sosiaalitoimessa ei ole oikeastaan mikään pielessä, vaan järjestelmä toimii suorastaan esimerkillisen hyvin. Esimerkillistä tällaisessa tilanteessa on sekin, ettei jäädä laakereilla lepäämään, vaan mietitään miten haasteiden yhä lisääntyessä tulevaisuudessa pärjätään yhtä hyvin.
Väestön ikärakenteen muuttuminen ikäihmisiin painottuvaksi on se yksittäinen asia, joka lisää haasteita kaikkein eniten.
Uuraisten vanhainkodilla henkilökunnan keskinäinen sopu, arvostus ja joustavuus ovat olleet monesti pelastus pulasta.
– Meidän vanhainkoti on rakennettu vuonna 1985 15-paikkaiseksi ja nykyään siellä on aina 27 vanhusta eli paikkaluku on nostettu 27:ään. Joskus on vielä tämänkin yli eli tilapäispaikalla joku ja silloin käytetään milloin mitäkin ratkaisua. Joskus jollekin on raivattu tila jopa minun toimistostani, mutta senkin asiakas on kuitenkin kokenut hyväksi ja turvalliseksi paikaksi. Joustaa voi monella tavalla, kun sen tekee kaikkien ihmisarvoa kunnioittaen, ymmärrystä löytyy paljon, kertoo Uuraisten vanhustyön johtaja Sinikka Tyynelä.
Juuri nyt ollaan ainakin Kuukankodin vanhainkodin työntekijöiden mielestä melkoisen haasteen edessä, sillä pidetty ja arvostettu johtaja on lähdössä toisiin hommiin. Sinikka Tyynelä siirtyy kesäkuun alusta vetämään Keski-Suomen sosiaaliturvayhdistyksen KIMPPA-hanketta, joka etsii yhteisöllisyydestä voimaa haja-asutusalueille.
– Vaikka olen nauttinut työstäni täällä Uuraisilla, on se myös ollut hyvin raskasta. Usein on tunne, että on puun ja kuoren välissä, kun yrittää pyörittää toimintoja niihin osoitetuilla niukoilla resursseilla, Sinikka Tyynelä sanoo.
Sinikan seuraaja selviää kevään kuluessa.