Kesäkahvila Nisu avasi ovensa juhannusaattona Nisulan kylässä. Avajaispäivänä pienessä punaisessa aittakahviossa kävi vieraskirjan mukaan noin 30 asiakasta.
– Paljon on käynyt kyllä väkeä. Hyvin on kuitenkin riittänyt myytävää kaikille, naurahtaa serkuksista vanhempi, 18-vuotias Emma Ilmonen.
14-vuotias Anniina Ilmonen hymyilee vieressä. Tytöt ovat heränneet avajaispäivänä heti aamutuimaan leipomaan tuoretta vehnästä.
– Aina pyritään siihen, että uunituorettakin myytävää on tarjolla, tytöt kertovat.
Ilmosten sukutilaan kuuluva entinen jyväaitta on ollut ahkerassa käytössä aina nykypäiviin saakka. Tunnelmalliseksi sisustetussa tilassa on järjestetty esimerkiksi tonttukursseja Emman äidin Kirsi Ilmosen pitämänä.
Kahvila Nisulla alkoi nyt aitassa toinen kesä. – Sitä ennen oli monta vuotta välissä, ettei kahvilaa ollutkaan. Veljen kanssa joskus ala-asteikäisenä aitta siivottiin ja pidettiin kahvilaa. Viime vuonna sitten Anniinan kanssa avasimme uudelleen, Emma kertoo.
Kahvilatuotteiden lisäksi myynnissä on edellisvuoden tapaan myös kirpparitavaraa sekä Illusia-koruja, jotka ovat Emman tekemiä. – Minulla oli pari vuotta sitten oma 4H-koruyritys ja loput tuotteet ovat vielä myynnissä täällä, hän näyttää kättensä töitä.
Tarvittaessa Anniina ja Emma pystyvät hakemaan kiertoon lähtevää kirppistavaraa myös kodeista. Kahvila Nisuun pääsee kahvittelemaan kesäviikonloppuisin puolestapäivästä iltapäivän kolmeen saakka.