Toivakan keskustassa sijaitsevan entisen Leena Tiihosen ravintolan tiloihin on rakennuksen uusi omistaja Markku Saksi perustanut kahvilan. Kahvilan nimeä miettiessään hän totesi, että moottoripyöräilijöille Keski-Suomessa ole erityistä kuppilaa.
– Tuli mieleen perustaa kuppila joka huomioisi erityisesti motoristit, joita Toivakan keskustan läpi ajelee kesäaikaan paljon. Tieto tästä on levinnyt motoristipiireissä esimerkiksi heidän nettisivujensa kautta. Täällä on käynyt nyt jo motoristeja ympäri Suomea. Kaukaisin vieras lienee Floridasta tullut, kertoo Saksi.

Särkyneen Jawan kuppila on saanut myönteistä palautetta pyöräporukoilta. Kuppilan nimessä oleva Jawa on tšekkiläinen moottoripyörämerkki, joka menneinä vuosina niitti mainetta niin koti- kuin kilpapyöränäkin.
Saksin kuppilassa saa makoisat kahvit Ruthin leipomon leivonnaisten kera. On sämpylää, karjalanpiirakkaa munavoilla, lihapiirakkaa ja erilaisia kahvileipiä sekä pikkupitsoja ja virvokkeita.
– Talveksi, kun kylällä läpiajo hiljenee, täytyy kahvilan lisäksi rakennuksen muihin tiloihin kehitellä lisätoimintoja.
Tällä hetkellä kuppila on auki päivittäin, arkisin iltaan painottuen ja viikonloppuna vähän pidempään.
– Katsotaan kokonaisuuden jatkoa tilanteen mukaan, mutta tarkoitus on saada kiinteistön toiminta kukoistamaan. Toivotan toivakkalaiset tervetulleeksi kahvikupin ääreen ja hyviä ehdotuksia kiinteistön tilojen käytöstä otan vastaan, Markku Saksi kertoo.
Veikko Ripatti