Sarjajohdosta jatketaan kesäsorille

Kristian ja Valtteri Nieminen starttasivat rallin SM-sarjan talvikauden päätökseen sarjansa pistejohdosta, valmiina jahtaamaan voittoa ja kasvattamaan piste-eroa SM4-luokan kakkoseen, Toni Herraseen. Toisin kävi, Niemiset päättivät talvikauden kisaputken hankalissa merkeissä.
Kristian kuvaa Kuopion osakisaa yhdellä sanalla taisteluksi. – Hyvästä valmistautumisesta huolimatta homma muuttui ensimetreistä alkaen taisteluksi, johon ei lääkkeitä löydetty tällä kertaa koko kisan aikana.
Lopulta tultiin maaliin kivenkovan luokan viidentenä.
– Todella hankala kilpailu takana. Odotukset olivat korkealla ja focus täysin voittotaistelussa. Heti alussa huomattiin, että eroa kärkeen syntyy jostain syystä paljon normaalia enemmän, vaikka ajollisesti suoriuduttiin omalla normaalilla tasolla, välillä jopa hieman riskilläkin. Tähän koetettiin löytää ratkaisua läpi kilpailun, mutta mitään selvää selitystä ei kisatilanteessa saatu ongelmille, rallikaksikko kertaa kisan kulkua.
– Se on aina vaikea lähtökohta, kun autoa tarvitsee kilpailussa säätää paljon. Se syö luottamusta tekemiseen ja tällä tasolla suorittaminen pitää olla sataprosenttista lähdöstä maaliin, jos mielii pärjätä, tällä kertaa siihen ei päästy. Luulen kuitenkin, että syy ei löydy nyt auton säädöistä vaan itse kalustosta, Kristian miettii.
Tasavahvan talvikauden ansiosta parivaljakko pitää kuitenkin edelleen kiinni luokan pistejohdosta ja kesäkauden sorille suunnataan toukokuun alussa niukasti sarjajohtajan paikalta. Piste-eroa Herraseen jäi enää yhden pisteen verran, joten kesäkisojen lähtöviivalla on oltava todella hereillä ja auto tsekattava läpikotaisin iskukykyiseksi.
– Jos koko talvi summataan niin kokonaisuus on ollut hyvä. Näistä asetelmista kun päästään kesään niin tavoitetta kohdin ollaan menossa mestaruusjahdin suhteen. Kausi on kuitenkin vielä alle puolivälin ja tilanne äärimmäisen tasainen.
– Nyt huolletaan kalusto kunnolla ennen kesää, jotta ollaan täysin valmiita ja voidaan olla varmoja ettei anneta loppukaudella millään osa-alueella tasoitusta kun mitaleista taistellaan.

Lea Lerkkanen

Avainsanat: