Syksyn saavuttua on myös salibandykausi pyörähtänyt käyntiin toden teolla. Reikäpallon perässä juoksevat harrastajat ovat täyttäneet liikuntasaleja ja -halleja ilta toisensa perään. Näin on myös Uuraisilla. Uuraisten Urheilijoiden kaikkien salibandyryhmien toiminta on käynnistynyt kesätauon jälkeen ja kilpajoukkueetkin ovat saaneet kauden 2023-24 ensimmäiset turnaukset pelattua.
Naiset jatkavat 3. divisioonassa
Kuukan Mailanheiluttajat, joita tuttavallisemmin myös KuuMiksi kutsutaan, jatkaa alkaneella sesongilla kolmannen divisioonan pelejä Sisä-Suomen lohkossa. Joukkueen pelaajarunko on pysynyt edelliskauteen verrattuna lähes ennallaan. Uusina pelaajina joukkueeseen ovat liittyneet pitkän linjan palloilukonkari Eveliina Kinnunen, puolustuspään pallotaituri Tiina Sellman sekä oman juniorityön kasvatti, vasta 13-vuotias Mila Turunen, jonka esiintyminen ensimmäisessä aikuisten turnauksessa oli onnistunut ja lupaava. Samoin oli onnistunut koko joukkueen esitys kauden avauspeleissä, sillä KuuMat voitti ne molemmat ja on tässä vaiheessa sarjan kärkipaikalla.
Miehillä kaksi joukkuetta
Miesten sarjoissa Uuraisten Urheilijoilla on kaksi joukkuetta. Kuukka Gunners pelaa 4. divisioonassa ja Kuukka Gunners 2.0 taistelee pisteistä puolestaan 5. divisioonassa. Jonkin verran uudistuneiden joukkueiden avausturnaukset noudattelivat samankaltaista kaavaa, saldoina sekä voitto että tappio kummallekin joukkueelle. Erityisesti Kuukka Gunners 2.0:n avaus oli lupauksia antava, sillä vielä viime kaudella joukkueen ensimmäistä voittoa saatiin odottaa lähes kauden päättymiseen asti.
Juniorijoukkueita Seppä-liigassa
Seuran kolme joukkuetta osallistuu alkaneella kaudella Seppä -liigaan, joka on Happeen, O2JKL:n ja Suomen Erotuomariklubin ylläpitämä liiga Keski-Suomen alueen nuorille salibandyn pelaajille.
Janne Turusen ja Ilkka Salmen luotsaama Kuukka Gunners aloitti kautensa kotiturnauksessa P12 -sarjassa mainiosti saavuttaen voiton ja tasapelin kovatasoisia vastustajia vastaan ja valmennusporras oli syystäkin tyytyväinen joukkueensa esityksiin.
– Olemme pystyneet harjoittelemaan laadukkaasti hieman pienemmällä porukalla ja harjoituksissa on menty taas pykälän kovempaa. Pelaajat nauttivat pelaamisesta ja joukkueessa on välitön ja rento tunnelma, kertovat valmentajat.
Jouko Kyppö, Tommi Neuvonen ja Jukka Urvas puolestaan luotsaavat tällä kaudella ensimmäistä kertaa liigaan osallistuvia Kuukka Gunners Keltainen – ja Kuukka Gunners Musta – joukkueita, jotka osallistuvat P10 -sarjaan. Kumpikin joukkue on saanut ensimmäiset maistiaiset liigapeleistä ja valmennusjohdon mukaan kokemus oli jännittävä ja innostava. Tuloksellisesti vastustajat olivat vielä ensikertalaisia edellä, mutta tulevaisuus näyttää kirkkaalta.
Toimitus tavoitti P10 -valmennustriosta Jouko Kypön kertomaan ensimmäisen turnauksen jälkeisistä fiiliksistä.
– Oli ilo seurata joukkueen tekemistä valmentajan näkökulmasta. Jokainen juniori teki kovasti työtä ja pelasi hyvällä joukkuehengellä. Into pelaamista kohtaan oli suuri. Pukukopissa ennen peliä käytiinkin peliteknisiä asioita läpi ja viimeisimpänä sovittiin joukkueen kanssa aina mielestäni tärkein pelillinen ohjeistus Hei, ennen kaikkea nyt lähdetään pitämään hauskaa, kertoo valmentaja tunnelmista.
Harjoitukset jatkuvat samalla periaatteella ja 28.10. onkin vuorossa kotiturnaus, jossa joukkue pääsee esittämään parasta osaamistaan myös Kuukan kotikatsomolle
Harrasteryhmissä on tilaa
Uuraisten Urheilijat järjestää myös kilpatoiminnan ulkopuolista salibandyn harrastetoimintaa. Alkaneella kaudella harrasteryhmiä on tarjolla v.2010-2011 syntyneille lapsille Leena Turusen ja Mia Peltoniemen ohjaamassa ryhmässä, johon mahtuu vielä innokkaita pelipoikia ja -tyttöjä mukaan. Varttuneemmalle väelle on puolestaan tarjolla Tyttö – ja ÄijäSählyä, joihin ovat tervetulleita kaikki yläasteikäiset ja sitä vanhemmat salibandyn harrastamisesta kiinnostuneet. Yläikärajaa ei ole ja tälläkin hetkellä ryhmissä pallon perässä liikkuu sujuvasti harrastajia ainakin kuudelta eri vuosikymmeneltä.
Pasi Haarala