uraisten kunnanhallitus on antanut talousarvion 2024 ja taloussuunnitelman 2024 – 2026 laadintaohjeet lautakunnille. Vaikka suuri soteuudistus tapahtui jo tämän vuoden alussa, sektorin vaikutukset näkyvät yhä vahvasti kuntien taloudessa. Ja ne vaikutukset tarkoittavat käytännössä vyön kiristystä.
– Rahoitusmalli päätettiin rakentaa vanhan päälle, eli leikata kuntien veroja ja valtionosuuksia hyvinvointialueelle muuttamatta rahoitusjärjestelmää. Kuntien tuleviin valtionosuuksiin vaikuttavat sosiaali- ja terveys-, sekä pelastustoimesta syntyneet kustannukset vuosilta 2021 ja 2022, jolloin edesmenneen Keski-Suomen sairaanhoitopiirin kustannukset karkasivat täysin käsistä – lopputulos onkin Keski-Suomen kunnille karmaiseva, toteaa Uuraisten kunnanjohtaja Juha Valkama.
Hyvinvointialueuudistukseen rakennettu laskentamekanismi leikkaa kuntien valtionosuuksia, ja siirtää rahoitusta vuodesta 2024 eteenpäin Hyvinvointialueelle.
– Miksei sairaanhoitopiirin johto tehnyt aikoinaan kuntien edellyttämiä sopeutustoimia, vaikka uudistuksen mekanismi oli hyvin tiedossa? Noh, kuka itseltään ja tulevaisuudestaan säästäisi? Onneksi Uuraisten kunnan oma sosiaalitoimi ja Jyväskylän kaupungin järjestämä perusterveydenhoito pysyivät budjeteissaan vuosina 2021-2022. Tuoreimman ennakollisen valtionosuuslaskelman mukaan vuonna 2024 Uuraisten kunta saisi vajaa 6,5 miljoonaa euroa valtionosuuksia, mikä tarkoittaa sitä, etteivät valtionosuudet kasva juuri ollenkaan, Valkama jakaa.
Uuraisten kunnan talousarviovuoden 2024 tavoiteltavan skenaarion toimintakate ei kasva, eli kunta tavoittelee nollatulosta. Vuoden 2024 talousarvion toimintakatearviossa on lähdetty siitä, että toteutetaan sopeutustoimia ja lisätään toimintatuottoja. Kunta-alan voimassa olevan sopimuksen mukaisesti palkat kasvavat vuonna 2024 keskimäärin kolme prosenttia. Korkokulut ovat kasvaneet huomattavasti. Sopeutustoimet tarkoittavat noin 300 000 euroa vuonna 2024.
Sopeutustarpeesta huolimatta talousarviovuoden tulos muodostuu alijäämäiseksi. Taloussuunnitelmavuosina toimintakatteen kasvu on prosentin luokkaa. Tilinpäätösarvio on vuonna 2026 hieman ylijäämäinen, joten kunnan taseessa oleva ylijäämäisyys säilyy.
Vuoden 2024 verotuloennuste perustuu Kuntaliiton viimeisimpään elokuussa julkaistuun veroennustekehikkoon verotulojen kehityksestä lisättynä arviolla kunnan kiinteistöverotuoton ja kunnallisverotuoton kehityksestä.
– Verotuloennusteemme 2024 on 7,2 milj euroa, mikä on noin 300 000 enemmän kuin Kuntaliiton ennusteessa, Valkama sanoo.
Muutokset eivät pääty tähän, vaan seuraava odottaa vuonna 2025, jolloin työ- ja elinkeinopalvelut siirretään kuntien vastuulle ja samalla kuntien rahoitusvastuuta työttömyysetuuksista laajennetaan koskemaan työmarkkinatuen lisäksi myös perus- ja ansiopäivärahaa. Muutos lisää kuntatalouden menoja vajaalla miljardilla eurolla vuoden 2025 tasolla, mutta kuntien valtionosuuksia lisätään siirtyviä kustannuksia vastaavasti.
Uuraisten vuoden 2022 tilinpäätös oli 768 089 euroa alijäämäinen. Uuraisten kunnan taseessa on aiemmilta tilikausilta kertynyttä ylijäämää yhteensä reilut 1,2 miljoonaa euroa. Kunnan tilinpäätökset ovat olleet pääsääntöisesti ylijäämäisiä viime vuotta lukuun ottamatta, joten taseeseen on kertynyt ylijäämää.
– Se antaa vähän liikkumavaraa kunnan talouteen, vaikka yleinen taloustilanne näyttääkin heikkenemisen merkkejä. Vuonna 2023 verotulojen kasvu on ollut vahvaa ja valtionosuudet pysyneet suhteellisen vakaina, Valkama päättää.
Keski-Suomen sairaanhoitopiirin viimeisen tilikauden tiimoilta näyttää olevan tulossa kaksi eri oikeusprosessia. Sairaanhoitopiirin jäsenkunnat ovat valittamassa hallinto-oikeuteen ja hyvinvointialue hakee puolestaan päätöksen purkua korkeimmasta hallinto-oikeudesta.
Kuntien valituksen kohteena on hyvinvointialueen valtuuston 13.6.2023 tekemä päätös, jolla se hylkäsi peruspääoman alentamisen sairaanhoitopiirin vuoden 2022 tilinpäätöksen ja toimintakertomuksen hyväksymisen yhteydessä.
Hyvinvointialue puolestaan hakee peruspääoman alentamista koskevan päätöksen kumoamista korkeimmasta hallinto-oikeudesta.
Asia koskee 24 miljoonan euron summaa. Joka tapauksessa kunnille tulee alijäämistä maksettavaksi ainakin 60 miljoonaa euroa. Suurin syy alijäämän syntyyn on sinänsä erittäin tärkeän sairaala Novan rakentaminen.
Hanna Lahtinen