Revontulien aikaa

Uuraisten Kyynämöisillä järven rannalla asuvat jo yhdeksättä vuotta Raimo, 70, ja Sirpa Revontuli. Molemmat ovat eläkkeellä ja molemmilla on aikaa. Sitä heille tikittävät Raimon kellot, yhteensä noin 170 kappaletta.
Koko talo on tasatunneilla yhtä kellojen soittoa, sillä valtaosa kelloista käy ja näyttää oikeaa aikaa. On heleä-äänistä, vakaasti pimpauttavaa, äänekästä ja hiljaista, musiikkia kuin kokonainen orkesteri soittaisi. Lempikello tuvan seinällä soi Raimosta kaikkein kauneimmin ja heleimmin. Sitä ei väsy kuuntelemaan.
Alun perin innostuksen kelloihin Raimo sai tutulta neurokirurgilta ja saattohoidon erikoislääkäriltä. Hänen kanssaan tuli tehtyä muutakin kauppaa. Hän toi kelloja korjattavaksi. Raimo huomasi omaavansa korjaustaidon ja kyvyn tehdä muutakin kaunista. Yhdessä Sirpan kanssa he tekivät suuren kuparinpakotustyön. Puuleikkauksin koristeltuja kehyksiä syntyi kellonkoneistojen ympärille.
– Nykyään kaikki tehdään lastulevystä kantti kertaa kantti -tyyliin. Ennen oli aikaa näperrellä kaunista ja koristeellista, totesi Sirpa.


Ajan kanssa on tehty useimmat Raimon kelloista. On saksalaisia ja ranskalaisia ja venäläisiä kaunottaria ja myös vakaita suomalaisia Valmetteja. On suuria kelloja, jotka vaativat oman alustan ja niitä, joita mahtuu tusina antiikkisenkin päälle. Antiikkiliikkeessä työskentelystäkin Raimolla on kokemusta ja Sirpa on toiminut askarteluohjaajana. Molemmat työt ovat vaatineet silmää kauneudelle.
Raimo ja Sirpa katselevat mielellään suomalaisia elokuvia. Ei juonen takia, vaan niistä bongataan vanhoja esineitä, huonekaluja ja sisustusta ja tauluja. Huonekalut Revontuleilla ovatkin kellojen kanssa samaa linjaa, vanhoja ja tukevia pöytiä, kaappeja ja yksi kaappikellokin.


Aivan erikoisuus on Raimon tupakkataukopaikka ulko-oven pielessä. Se on tehty aikansa eläneistä kangaspuista.
Raimo on keräilijä. Kotoa löytyy myös radioita ja kelloradioita, vanhoja rahoja, huutokaupasta löytynyt sateenvarjoruukku ja kellojen koneistoja kymmenittäin. Kellot ovat tuoneet Raimolle aikaa myös lähimmäisen auttamiseen. Viisitoista vuotta hän jakoi ruokaa ja toimi Äänekosken, Laukaan ja Jyväskylän ”heikkihurstina”.
Marraskuun pakkaspäivänä Sirpa Revontuli lämmittää tuvan uunia. Savu kiirii ylöspäin ja kiepauttaa tuoksuaan lintujen ruokintapaikalle. Talolta on näkymä peltojen yli ja pihaa reunustavat vanha aitta ja autotallit.
– Hyvä meidän on täällä asua, myöntävät Raimo ja Sirpa kumpikin.

Tellervo Lehtoranta

Avainsanat: