Reppulenkiltä hyvät eväät elämään

Hirvasen päiväkoti aloitti toimintansa uudessa paikassa viime syysloman jälkeen ja nyt uusiin tiloihin on jo hyvin kotiuduttu, tavarat ovat löytäneet paikkansa ja leikit sujuvat mukavasti.
Aikaisemmin Hirvasen päiväkoti toimi vanhan Hirvasen koulun kiinteistössä nelostien varressa. Vaikka Touhula-päiväkotien yt-neuvottelut ja sitä seuranneet päiväkotilakkautukset eivät hyviä uutisia olleetkaan, Uuraisten kohdalla asiat loksahtivat varsin mukavasti paikoilleen. Kesän mittaan Uuraisten kunnan tilapalvelu kävi päiväkotikiinteistön omistavan kiinteistösijoitusyhtiö Samhällsbyggnadsbolaget i Norden AB:n kanssa neuvotteluja ja päätyi lopputulokseen, jossa kunta vuokraa tilat viideksi vuodeksi 5500 euron kuukausivuokralla. Vuokra-aikana on tarkoitus myös käynnistää päiväkotikiinteistön ostoneuvottelut.
– Fyysinen muutto syyslomalla onnistui oikein sutjakkaasti, mutta kun kaksi hieman erilaista toimintakulttuuria, kunnallinen ja yksityinen yhdistetään, niin hetki menee käytäntöjen hioutumisessa, kertoo Uuraisten varhaiskasvatusjohtaja Sanna Satosaari.
Tilat ovat hyvät ja niin tilavat että sekä Hirvasen päiväkodin, että päiväkoti Touhula Kädenjäljen uuraislaiset lapset, yhteensä kuutisenkymmentä tenavaa, mahtuvat hyvin touhuilemaan kaikkia niitä tärkeitä asioita, joita päiväkodissa tehdään.


Parasta ehkä kuitenkin on kiinteistön sijainti aivan uuden Hirvasen koulun vieressä.
Askeleet päiväkodista eskariin ja eskarista oikeaan kouluun ovat lyhyitä. Pienen ihmisen opinpolku kulkee sujuvasti ja turvallisesti Reppulenkkiä pitkin taaperosta melkein teiniksi saakka uusissa ja ajanmukaisissa tiloissa. ”Hirvasen kampuksen” vanhinkin osa on vasta 10 vuotta vanha.
– Hirvasen päiväkoti on nyt aika samankokoinen kuin Pikkula, kertoo Uuraisten keskustassa sijaitsevan Pikkulan päiväkodin johtaja Taina Liedes.
Uuraisten varhaiskasvatusta täydentävät lisäksi yksityinen päiväkoti Helmi Oikarissa ja pienimuotoisesti yhä myös perhepäivähoito.


Uuraisten lapsimäärä ei enää lisäänny hurjimpien vuosien tapaan, mutta Uurainen on yhä hyvin lapsellinen kunta. Kaikki halukkaat lapset pääsevät varhaiskasvatuksen piiriin, useimmat ensisijaisesti haluamaansa paikkaankin.
– Vuodenvaihde on vähän sellainen tiukka paikka, silloin on hakijoita paljon ja järjestelemistä, mutta aika hyvin olemme selvinneet. Lapsimäärät ovat pysyneet nyt muutaman vuoden melko stabiileina, Sanna Satosaari sanoo.
– Ja vaikka lapset lukumääräisesti hieman vähenisivätkin, varhaiskasvatuksen piirissä olevien lasten määrä on prosentuaalisesti kasvussa, lisää Taina Liedes. Luku on yhä melko matala, noin 65 prosenttia, valtakunnallinen lukema on noin 75 prosenttia, eli Uuraisilla lapsia hoidetaan yhä paljon myös kotona.
Uuraisilla ei vielä ole aloitettu kaksivuotista esikoulua, vaan kunta toimii verrokkikuntana tutkimuksessa, jossa nykyistä ja uutta toimintamallia vertaillaan.

Hanna Lahtinen