Toivakan urheilukeskuksen maastoon on valmistunut RC-autorata. Haave radasta on muhinut Toivakan Autourheilukerhossa jo vuosia ja nyt se on saatu toteutetuksi. Hanketta on tuettu Manner-Suomen maaseudun kehittämisohjelmasta. Radan viralliset avajaiskisat ajettiin viime lauantaina Short Course Summer Cup kilpailulla. Osallistujia oli 28 joista kaukaisimmat saapuivat Virosta. Lajin harrastajia löytyy Keski-Suomestakin ja heistä mukana Toivakan kisassa olivat mm. Jori Salminen ja Konsta Saarinen Jämsänkoskelta.
– Aiemmin lentelin RC- helikopterilla, mutta laji vaihtui tähän autoiluun, kertoi Salminen. Saarinen taas innostui kaverin innoittamana.
– Keskimäärin auto maksaa noin 700 euroa, joten ajokit eivät ole ihan halvimmasta päästä, mutteivät myöskään hitaimpia. Halvemmallakin pääsee jo harrastamaan ja myös käytettyjä ajokkeja voi hankkia. Nämä ajokit ovat sähkömoottorisia ja myös monella tavalla viritettävissä. Säätämällä auton käyttäytymistä ja ominaisuuksia saadaan nopeutta lisää. Jousituksen ja pyörien kulmien tulee olla kunnossa ja kohdallaan, kertovat miehet.
RC-autoharrastusta voi harjoittaa aina kansainväliselle tasolle asti. – Meillä on omia tiimejä ja niiden sisällä yritetään kehittää ja rakennella autoja mahdollisimman hyviksi. Toivakan uusi rata on varsin hyvä ja urheilukentän maastossa on muutoinkin hyvät puitteet kilpailujen järjestämiselle. Ei muuta kuin paikalliset nuoret mukaan AUK:n toimintaan ja RC-autoilun pariin, innostavat Salminen ja Saarinen.
Nyt Toivakassa ajetun cupin kilpailuja järjestetään viisi kertaa vuoden aikana ja paikkakunnat ovat Toivakan lisäksi Nokia, Virrat, Ulvila ja Hyvinkää.
– Pienoisautokilpailu on verrattavissa USA:ssa ajettavaan Stadium Trucks luokkaan sillä erolla, että nyt ajetaan pienoisautoilla. Stadium Trucksia ajetaan oikean kokoisilla ajokeilla, kertoo Kimmo Peltoniemi, RC-Ulvilan vastaava.
Sarjan vetäjä Janne Sundberg kertoo, että tämän sarjan harrastajia on Suomessa viitisenkymmentä. – RC-autoluokkia on lukuisia aina maastoajoon saakka ja koko harrastajien määrä on paljon suurempi. Toivakassa ajetusta harrastajaluokasta on hyvä aloittaa. Ajokkeihin voi tutustua vaikka RC Jyväskylässä kauppakeskus Keljossa, kertoo Sundberg.
– Toivakassa on tavoitteena järjestää AUK:n kerhoiltoja tiistaisin, jolloin nuoret pääsevät ottamaan tuntumaa lajiin. Kerholla kaksi autoa ja monilla jäsenillä on myös omia ajokkeja. Mukaan voi tulla vaikkei vielä kuulukaan Toivakan AUK:hon, kertoo kilpailun johtaja Topi Saarelainen.
Veikko Ripatti