Toivakan Nisulassa sijaitsee yksityinen hevostalli, Raviolin Ratsutalli. Pirkko Haikkalan aikoinaan aloittaman Laajan Tallin tiloissa toimivat nyt Heidi Puikkonen tyttärensä Anniina Leppäsen kanssa.
Ensimmäisenä vastaan tepastelee tallikissa Hipsu, joka ei omaa tallikissan erakkomaisuutta, vaan se haluaa tutustua tulijoihin ihan henkilökohtaisesti. Hipsu astelee suoraan paikalle tulleen Kari Koistisen luo. Kissa katselee hetken ja kiipeää sitten vaatteita pitkin Koistisen olkapäälle.
Heidi kertoo Hipsun olevan kuin koira. Se seuraa tallin väkeä laitumille, se tutustui myös pellettiauton kuljettajaan ja olisi varmaan lähtenyt rekan kyydissä Viroon, ellei kuski olisi sitä palauttanut. Se on matkustanut Anniinan kyydissä myös K-Market Perälään ostoksille. On se kuitenkin hyvä tallikissakin. Hiiret ja sisiliskot saavat kyytiä.

Heidi ja Anniina ovat ylläpitäneet hevostallia Nisulassa viitisen vuotta. – Aloitimme hevostallitoiminnan täällä vuonna 2016. Toimintamme käsittää hevoskarsinoiden, maneesin, ratsastuskentän ja laidunpaikkojen vuokraamisen, kertoo Heidi.
Omina hevosina Heidillä ja Anniinalla ovat eestinhevonen, risteytysponi ja shetlanninponi.

– Shetlanninponi Tirrin kanssa vierailimme toissa jouluna Hoivakoti Soivakassa asiakkaiden ilona. Nyt sellainen ei onnistu sillä korona on hiljentänyt meidänkin menemisiämme. Ennen koronaa meillä oli erilaisia tapahtumia kuten Toivakan 4H-kerhon kanssa yhteinen pikkujoulu. Tervetuloa kylään -päivänä vuonna 2018 olimme yhtenä kierroksen kohteena. Kunhan korona hellittää voidaan tallilla taas järjestää pienimuotoissa tapahtumia, Heidi ja Anniina kertovat.
– Toimintamme on harrastusluonteista. Teemme tätä omien ansiotöittemme ohessa. Pääpaino tallimme toiminnassa on tallipaikkojen vuokraus. Tällä hetkellä tallin karsinapaikat ovat täynnä. Asiakkaamme tulevat Vaajakoski-Toivakka-akselilta.

Tallilla työskentely sisältää monenlaista työtä ja askaretta. – Jokainen päivä tarjoaa hevosista huolehtimista ja paikkojen kunnossapitoa. Lähes päivittäin käyn täällä touhuamassa. Yhteistyössä tätä paikkaa huollamme. Hevosten omistajat hoitavat itse omien hevostensa hoidon ja liikunnan. Hevosten pitäminen on paljon aikaa vievä harrastus, toteaa Anniina.
Tallin hevosista löytyy melkoisia kokoeroja. Esimerkiksi shetlanninponi Tirri ja puoliverinen Roope ovat varsin erikokoisia. Kookasta Roopea tallilla esittelee sen omistaja Nina Salonen.

– Roopesta kasvoi huomattavasti kookkaampi kuin sen emä on, syytä sen kasvuun emme tiedä. Sen isäkään ei ole läheskään näin kookas, kertoo Salonen.
Maneesin takana on hevosille tehty aitaukset, joissa ne nyt päivää viettävät ja ruokailivat. Kesäisin alueelta löytyvät hienot ja suuret laitumet joilla hevosten on hyvä kirmata.
Veikko Ripatti