Toivakan kirkossa vietettiin viime sunnuntainaperinnejumalanpalvelusta 1800-luvun tapaan. Perinnejumalanpalveluksen toimitti kirkkoherra Panu Partanen, kanttorina oli Hannu Ahopelto ja suntiona toimi Sinikka Jäntti. Lauluista huolehti seurakuntalaisista koottu lauluryhmä Hannu Ahopellon johdolla.
Seurakuntalaisia oli pyydetty pukeutumaan vanhanajan vaatteisiin. Suositus oli, että kirkkoon saavuttaisiin entisajan tapaan: veneellä, hevosella, kävellen tai vaikkapa polkupyörällä. Halutessaan kirkkoväellä oli mahdollisuus ottaa mukaansa eväitä, joita sitten sai nauttia kirkonmenojen jälkeen pihamaalla.
Perinnejumalanpalvelus piti sisällään 1800-luvun mukaisesti vanhahtavan kielen sekä sen, että sanoman sävy on nykyistä enemmän ihmisen heikkoutta ja syntisyyttä painottavaa. Vanha kaava korostaa enemmän myös velvollisuutta kristillisen elämän käytännön toteuttamisessa ja Kristuksen seuraamisessa. Perinnekirkkoja järjestetään ympäri Suomea. Toivakassa ei perinnekirkkoa ole järjestetty ainakaan yli 10 vuoteen. Tilaisuus oli osa Toivakan kirkon 140-vuotisjuhlavuotta, joka huipentuu loppuvuoden juhlaviikkoon ja 2. adventin piispanmessuun.
Saarnassaan kirkkoherra Partanen viittasi Martti Lutheriin, joka kipuili lain ja armon välissä, kunnes oman sisäisen taistelunsa jälkeen ymmärsi, että pelastus on yksin armosta ja yksin uskon kautta. Partanen otti Raamatun kertomuksen fariseuksen ja publikaanin rukouksesta esimerkiksi siitä, kuinka eri tavalla Jeesus näkee ihmisen taivaskelpoisuuden kuin ihminen. Fariseus seisoi ja rukoili itsekseen näin: Jumala, minä kiitän sinua, etten minä ole niin kuin muut ihmiset, riistäjät, väärämieliset, huorintekijät, enkä myöskään niin kuin tuo publikaani. Publikaani seisoi taaempana eikä edes tahtonut nostaa silmiään taivasta kohti, vaan löi rintaansa ja sanoi: Jumala, ole minulle syntiselle armollinen. Jeesus totesi näistä kahdesta rukoilijasta, että publikaani meni kotiinsa vanhurskaampana kuin se toinen; sillä jokainen, joka itsensä ylentää, alennetaan, mutta joka itsensä alentaa, se ylennetään.
Monet tulivat kirkkoon yllään 1800-luvulle ominainen musta vaatetus. Hevospelejä, eikä muitakaan perinteisiä kukunvälineitä kirkonmäellä ei näkynyt.
Veikko Ripatti