Hirvaskankaalla metsälammen rannassa sijaitsee harmaa vanha hirsinen piharakennus, jota sen käytäjä kutsuu Tonttulaksi. Tonttula kätkee sisäänsä Hoitoilon vastaanottotilat.
Yrittäjä Virpi Kaasisen hoitomuodot ovat kalevalainen jäsenkorjaus, kraniosakraaliterapia sekä viskeraali- ja neuraalimanipulaatio.
Kalevalainen jäsenkorjaus on monelle tuttu juttu ja siitä alun perin fysioterapeutin ja hierojan koulutuksen saanut Virpi Kaasinenkin aloitti. Toisten hoitomuotojen opiskelun hän aloitti myöhemmin ja on niistä erittäin innostunut ja jatkaa yhä opiskeluja. Kokemusta alalta hänellä on jo 12 vuoden ajalta, suurin osa siitä yrittäjänä, aikaisemmin Jämsässä. – Minua kiinnostaa kuinka päästä ihmisen päähän, sillä mieli ja keho ovat yhtä. Haluan pureutua vaivan syihin, ei oireisiin, hän sanoo.
Kraniosakraaliterapian juuret ovat osteopatiassa. Menetelmän lähtökohtana on kraniosakraali-järjestelmän elvyttäminen. Se vaikuttaa hormonaaliseen ja hermostolliseen toimintaan, sydän- ja verenkiertojärjestelmään, lymfajärjestelmään ja sisäelimiin, luihin, pehmyt kudoksiin ja psyykeen. Kraniosakraaliterapia -nimitys perustuu kahteen luuhun, kalloon (cranium) ja ristiluuhun (sacrum). Näihin luihin kiinnittyy keskushermostoa ympäröivä dura mater-kalvo. Tämä kalvorakennelma muodostaa kraniosakraalijärjestelmän, johon liittyy rytminen liike, joka syntyy aivoselkäydinnesteen erittymisestä ja imeytymisestä. Sitä kutsutaan kranio-sakraalirytmiksi.
Kraniosakraaliterapia on pehmeä ja syvälle menevä kehoterapia. Se on hyvin hellävarainen ja syvästi vaikuttava manuaalinen hoitomenetelmä. Terapian tavoitteena on tukea kehoa parantamaan itseään.
Lähtökohtana on ajatus, että kehossa on itsessään ne resurssit, joita se tarvitsee toimiakseen hyvin. Keho siis työskentelee jatkuvasti palauttaakseen harmonian ja tasapainon. Kraniosakraaliterapiassa pystytään paikantamaan epätasapainotilojen alkuperäiset syyt ja avustetaan kehoa itsekorjautumisprosessissa. Purkamalla kipu- ja toimintahäiriöiden alkuperäiset syyt autetaan kehoa myös poistamaan stressiä ja vahvistamaan vastustuskykyä.
Kraniosakraaliterapialla voidaan hoitaa esimerkiksi kolarien ja kaatumisien jälkitiloja, traumaattisia selkärangankipuja, aivo- ja selkäydinvammoja, migreeniä, päänsärkyjä, niska- ja selkäkipuja, keskushermostollisia sairauksia, fibromyalgiaa, kroonisia kipuja, jännityksiä ja stressiä, neurologisia, verenkierron tai immuunijärjestelmän häiriöitä, koliikkia, ylivilkkautta ja oppimisvaikeuksia, autismia , motorisia ongelmia tai emotionaalisia vaikeuksia, sekä erilaisia tunnepuolen ongelmia ja huonoa oloa.
– Tässä hoitomuodossa paneudutaan erityisesti traumojen jättämiin jälkiin kehossa. Hoito on hyvin yksilöllistä ja siinä keho vapautuu vamman jättämistä ongelmatilanteista, jonka myötä paraneminen on mahdollista, Virpi Kaasinen kertoo.
Viskeraali- eli sisäelinmanipulaatio keskittyy sisäelimiin ja sitä käytetään sisäelinten, faskioiden ja ligamenttien liikerajoitusten ja toimintahäiriöiden hoitamiseen. Tekijöitä Suomessa ei ole kuin muutama kymmenen. Otteet hoidossa ovat hienovaraisia, iholta tapahtuvia otteita eikä siinä käytetä öljyä.
– Jopa 70 prosenttia tuki- ja liikuntaelinoireista johtuu sisäelimistä. Niitä hoitamalla saadaan kokonaisvaltaisesti ihminen hoidettua, sillä sisäelimiin kätketään elämänmatkan varrella monenlaisia tunteita ja se vaikuttaa niiden toimintaan, Virpi Kaasinen kertoo. – Vanha kansa jo sanoi, että sappi kiehuu. Purkamaton kiukku ja mielipaha kertyy maksaan, joka menee jumiin. Seurauksena on, että koko yläkroppa on jumissa, hän jatkaa.
– Asiakas tulee usein selkäkivun takia hoitooni, mutta hoidan kivun pois sisäelimiä käsittelemällä. Myös lantion virheasennot johtuvat suurimmaksi osaksi sisäelinten epätasapainosta. Jos ihminen esimerkiksi loukkaa itsensä rajusti kaatumalla, myös sisäelimet ottavat iskut vastaan eikä ihminen tiedä, että nekin pitäisi tasapainottaa, hän kertoo.

Neuraali- eli hermokudosmanipulaatio on nimensä mukaisesti hermoston liikerajoitteiden ja toimintahäiriöiden hoitomuoto. Keskushermoston ja ääreishermoston käsittely on hyvin hellävaraista ja lempeää sekä todella tehokasta erilaisten hermopinteiden ja jännitteiden avaamista.
Usein hoitokerta sisältää eri hoitomuotojen yhdistämistä. Syvälle painetut tunteet aiheuttavat joskus asiakkaissa rajujakin reaktioita, mikä on täysin sallittua.
– Tämä on hyvin mielenkiintoista hommaa. Asiakkaan keho antaa paljon signaaleja, joskus syy jumiin on pelkästään fyysinen, useimmiten paljon muuta.
Tyytyväiset asiakkaat ovat Virpille parhaita mainoksia, moni tulee tuttavan suosituksesta. Hoitojakson pituutta ei voi etukäteen arvioida, usein yksikin kerta tuo toivotun avun.
Virpi Kaasinen näkee, että ihminen on myös kokemustensa summa ja monet vaivat saattavat olla peräisin aivan varhaislapsuudesta, syntymän hetkestä tai jopa ajalta ennen sitä.
– Kaikkein mieluiten hoidan vauvoja. Heissä näkee selkeimmin avun perille menemisen, eivätkä he takuulla huijaa. Kätilöopiskelijat alkavat tekemään näistä hoidoista opinnäytetyötä, mikä on aivan huikeaa, kahdeksan lapsen äiti sanoo.
– Usassa on kraniosakraaliterapiaan keskittyneitä synnytysklinikoita, joissa äitiä hoitamalla synnytys on useimmiten luomu ja vauva pystytään mobilisoimaan ja hänen synnytystraumansa hoidetaan välittömästi. Haaveilen, että tämä yleistyisi Suomessakin.
Tonttulan tilassa käsitellään usein rankkoja juttuja, mutta Virpi Kaasinen osaa hoitaa myös itsensä niin, että asiakkaan kuona ei hänen mieleensä kasaannu. Terveelliset elämäntavat, uinti metsälammessa ja perhe-elämä luovat tasapainon.
Hanna Lahtinen