
Ankkurit ylös! Aarresaari-kapteeni Olli Liimatainen ja Kompassin kippari Susanna Turunen toivottavat miehistön tervetulleeksi uuteen päiväkotiin.
Päiväkoti Kompassi alkaa olla valmiina ottamaan hoiviinsa uuden miehistön. Talo on päällisin puolin jo lähes valmis, sisäpuoli kaipaa pienten asennustöiden lisäksi enää merirosvostailausta ja pihakin alkaa olla leikkivälineitä ja aitoja vaille valmis.
– Ei talo eikä aarresaarikonseptikaan ole ylitse pröystäilevää, rakennuksessa on järkevät neliöt ja tyhjää leikkitilaa paljon, kertoo Aarresaari-yrittäjä Olli Liimatainen. Liimataisen ja Janne Jukaraisen pyörittämä päiväkoti avaa ovensa lapsille neljäs elokuuta. Heinäkuun viimeisellä viikolla työntekijät laittavat paikkoja kuntoon ja suunnittelevat tulevaa toimintaa.
Vaikka päiväkoti onkin yksityinen, yhteistyötä aiotaan tehdä myös naapurissa sijaitsevan kunnallisen päiväkoti Touhuvakan kanssa. Kompassi on mitoitettu 42 lapselle, elokuun alussa uudessa hoitopaikassa aloittaa noin puolet siitä. Alkavalle toimintavuodelle Kompassiin ei ole tulossa timantteja eli eskareita, mutta jo seuraavalle vuodelle riittää esikouluikäisiä enemmän.
Kippariksi Kompassiin tulee Susanna Turunen, joka palailee takaisin sorvin ääreen äitiyslomalta. – Odotan jo innoissani elokuuta ja että päästään avaamaan ovet, hän iloitsee. Turusella on jo paljon kokemusta päiväkodin luotsaamisesta, hän on työskennellyt kipparina aiemmin Aarresaaren Merikarhu- ja Meritähti- toimipisteissä.
Turusen lisäksi Kompassiin tulee kolme työntekijää, joista kaksi siirtyy yrityksen muista toimipaikoista ja yksi noukittiin kolmensadan hakijan joukosta uutena.
– Toivakkalaisia työntekijöitä ei ainakaan vielä tässä vaiheessa palkattu. Sitten kun lapsia tulee enemmän ja ryhmä tulee täyteen, henkilökuntaa tarvitaan lisää ja voi olla että myös toivakkalaisia on joukossa, Turunen kertoo.
Kaiken kaikkiaan Kompassiin tulee kuusi päällystön jäsentä, jotka työskentelevät työpareittain. Työntekijöiden tiimihenkeä tuetaan alusta asti, ja eri talojen työntekijät näkevät toisiaan muun muassa kaksi kertaa vuodessa järjestettävillä suunnittelupäivillä.
Ruoka Kompassiin tulee kerran päivässä Jyväskylästä, samasta paikasta kuin muihinkin Aarresaari-päiväkoteihin. Aamu- ja välipalat päällystö valmistaa lapsille itse. Turunen kertookin, etteivät esimerkiksi allergiat ole este Kompassiin hakemiselle vaan ne pystytään huomioimaan ruokia suunnitellessa.
Päiväkodin painopisteet ovat musiikin, seikkailun ja liikunnan saralla. – Tavoitteenamme on monipuolinen ja laadukas toiminta lasten kanssa, tähdentää Olli Liimatainen.
Ei haittaa vaikkei lapsi olisikaan yltiöpäisen liikunnallinen. Aarresaaressa jokainen lapsi saa Turusen mukaan osallistua omalla tyylillään, mutta todennäköisesti sieltä löytyy myös liikunnan ilo. – Toimintaa on sen verran paljon, että aina lapsi ei välttämättä tarvitse erillistä liikuntaharrastusta päiväkodissa olon lisäksi.
Aarresaaren konseptiin kuuluu, että lapsia ei ole jaoteltu eri osastoihin vaan koko ryhmä on samassa tilassa, ja siitä lapset jaetaan aamulla pienryhmiin. Myös vanhempien kanssa tehtävä yhteistyö on tiivistä.
– Meillä on aina avoimet ovet, vanhemmat ovat tervetulleita tänne milloin vain. Perheet ovat työntekijöiden kanssa enemmänkin hyviä tuttuja kuin pelkkiä asiakkaita, Liimatainen kertoo.
Jenni Järvinen