Onnellisen naudan lihaa Uuraisilta

Vuoden 2013 maatalousyritys –palkinnon saivat tänä vuonna Anniina ja Pekka Lahtinen Ohra-ahon tilalta Uuraisilta. Palkinto luovutettiin Viime perjantaina Maaseutugaalassa Karstulassa.
Perusteluina mainitaan mm. ympäristöystävällisyys. Tehlon rannalla sijaitsevalla tilalla ympäristöseikat on otettu huomioon kaikessa. Kemiallisia lannoitteita ei käytetä ja lanta kompostoidaan. Pari vuotta sitten tilalle rakennettiin ravinteita sitova kosteikko.
Ohra-ahon tila on ollut suvun hallussa 1950-luvulta alkaen ja tilalla on tuotettu
maitoa yli 50 vuoden ajan. Ensimmäiset herefordit tulivat laiduntamaan vuonna 2003 ja kokonaan lypsykarja vaihtui emolehmiin vuonna 2007.
Lahtiset valitsivat herefordit, koska naudanlihantuotanto sopii erinomaisen hyvin pohjoisiin oloihin ja Keski-Suomen pienialaisille peltotilkuille.
Mureudestaan ja hyvästä marmoroitumisominaisuudestaan, sekä runsaista omega 3 -rasvahapoista tunnettua herefordin lihaa myydään tilalta myös suoramyyntinä.