Höytiä, pieni kylä, lapsuuteni paratiisi. Pieni nyytti tosin tuotiin Ruotsista, jossa äiti ja isä löysivät toisensa, isosiskoni Sari ja minä synnyimme siellä. Taaperona leikin Nappulassa siskojeni, serkkujeni ja naapurien lasten kanssa isän rakentamassa hiekkalaatikossa ja leikkimökissä. Rakensin valtateitä ja siltoja, minulla oli paljon pikkuautoja, Moskovan huutokaupasta pikkutienesteilläni ne itselleni huusin. Moskovan pikkujouluissa kaatui aikuisten tanssiessa joskus jopa joulukuusi. Hurjaa menoa.
Leikkimökissä nukuttiin kesällä ja piha-aitassa sekä talon vintissä. Siellä ne kaikki möröt pelottelin pois, siinä rohkaistui. Tajusi, että pärjää. Siikin Jaanaa ja Saria vein pimeässä ulkovessaan, kun heitä niin pelotti. Ojanpenkasta löytyi metsämansikoita, mesimarjoja ja ketunleipiä. Sieltä ojan pohjalta oli myös hyvä ”vaklata” ohiajavia autoja. Se oli myös “karkureitti” kaverien luokse leikkimään.
Kalteenmäessä oltiin hiihtolomilla Sarin kanssa vuorotellen. Hiihdettiin Kirstin kanssa ja opin pelaamaan pasianssia. Siellä oli ihanan rauhallista ja hiljaista. Isän täti Hilja keinui keinutuolissa, niin että keinutuoli keikahti taaksepäin melkein ympäri. Keinun jalat oli niin erikoiset. Kanoja ei saanut säikytellä, ettei tullut nahkamunia. Löysin Kalevala-kirjan ja loitsulla sain peukalostani vereni lakkaamaan vuotamasta. Aloin uskomaan tahdon voimaan jo pienenä. Kello tikitti Kalteenmäen seinällä ja Hilja oli se meidän lempeä mummo. Isä ja äiti menettivät lapsina omat äitinsä.
Sarin kanssa lähettiin kerran Nappulasta vanhalla luvalla Kaijalle, isän lapsuuden kotiin. Sivulan kohdalla onneksi Olga huomasi ja käännytti meidät takaisin kotiin. Nappulassa leikin kauppaleikkejä Ollin kanssa ja Helin kanssa leikin barbeilla, tein hienoja vaatteita. Kävin Kirsin luona Ketolassa ja Haanpäässä Hannan luona. Naapurin Leilan ja Päivin kanssa leikittiin paljon. Sirkka puhisti haavat polvestani, kun jarrut irtosivat pyörästä alamäessä matkalla Piippaan. Kultapossun vein tyhjennettäväksi Postiin ja Salmelan Eeva kirjoitti ylös pankkikirjaani paljonko oli säästöjä. Maijan ja Ollin luona jännitti hopeateetä juodessa, ettei lasiset kahvikupit kolahda rikki. Rappusissa oli oudon näköisiä kuvia, näin ensimmäistä kertaa taidejulisteita. Ja oli meillä myös kissoja, koiria ja pupuja, ihana kasvimaa ja marjapuskia.
Äiti ja isä antoivat ihanan lapsuuden. Reviiri laajeni metsään ja Karhupuron varrella koettiin suuria seikkailuja, maantien alla sementtirummussa ääni kaikui ja vesi kuljetti kaarnalaivoja. Sisiliskot luikertelivat ojan varrella. Se puro oli matkalla suureen tuntemattomaan, se kiehtoi. Mitä on kaukana jossain… Uteliaisuus vei myöhemmin reissuille Afrikkaan, Aasiaan, Amerikkaan ja Eurooppaan. Ihmettely on hieno taito.
Äiti oli Nappulan sentraalisantra ja aika usein aina joku poikkesi soittamaan seinäpuhelimella, ehkä ei ollut kotona puhelinta. Äiti teki neulomakoneella meille vaatteita. Isä rakensi kioskin Nappulan pihaan ja niin oli piha täynnä kylänväkeä. Kylän persoonat; Turunen, Rahkosen Aatto, Hokan Tatu, Alhaisten Reino, A Veikko, Sisu-mies, Aulis, Seppälän Kalle, Vääräsen Leo, Ahopellon Taavi, Putkimies ja moni muu. Rahkosen Aatto tervehti mopolla ajaessa kieltä näyttäen, Kalle oli aina hyväntuulinen, Taavi källäsi meitä lapsia ja toi lunta sänkyyn, Leo vei taksilla hammaslääkäriin, niin paljon muistoja. Heitettiin tikkaa ja kierrettiin kaukaa ne eniten juoneet. Opittiin varomaan. Tein kioskilla taikatemppuja kylän ukoille, sain kolikot katoamaan.
Pelto-ahon Sannin näytelmäkerhossa ujous katosi suuren yleisön edessä. Näytelmäreissuilla jännitti “päivänkakkaran” roolissa. Pikkusisko Tanja voitti runolausuntakilpailut ja sai roolin Hannele Huovin televisio-ohjelmasta. Eka kerran pääsin hevosen selkään Peltoaholla, Timo talutti hevosta ja minä pelkäsin.
Vaan eipä sille mitään voinut, että Höytiän koululla taisin olla se ujo ja herkkä tyttö. Itku tuli usein ja hävetti niin kauheesti jälkeenpäin. Tämän saapi pikku Asta, jolla on yksi hammas vasta -laulua laulettiin koulujuhlassa ja minä paruin eteisen naulakossa takkien alla. Koulussa istuin aina ikkunan vieressä ja katselin ulos. Herkkää hipiää koeteltiin myös siskojen kanssa painiessa ja leikkiessä. Olen oppinut pitämään puoleni, luulisin. Niinhän se on, että sisarukset osaavat palauttaa maanpinnalle, mutta myös rakastavat.
Piirtelin minä pienenä tikulla hiekkaan, pienelle ruutupaperille ja omaan päiväkirjaanikin. Mutta leikkiminen oli parasta. Kiipesin puiden latvaan juttelemaan oravien kanssa ja katsomaan kauas. Rakensin metsään kotia. Saniaispuskista tuli peti, oksista katto ja kädetöntä nukkea pidin hyvänä. Löysin sen hyljättynä metsästä, nuken suuret surulliset silmät herättivät sen henkiin. Sain olla äiti. Myöhemmin Kaliforniassa ihan oikea äiti, Tuulin ja Jasperin sain omakseni.
Syntyi pikkuveli Matti ja oltiin hyviä isoja siskoja. Pikkusiskoa Tanjaa harmitti, kun ei saanut olla enää se kuopus. Minä pidin 10 vuotta nuoremman pikkuveljen puolia. Pian muutettiin uuteen kotiin, isä rakensi meille talon, Paja-ahon. Saatiin sisävessa. Öljyn tuoksu tuli tutuksi isän ja Markun pajalla, lattiaa lakaistessa. ”Mitä myyrä” oli se hauskin kommentti ja myyrä-tarra niin suloinen. Eipä siitä kuitenkaan tullut metron symbolia Helsinkiin.
Isä teki paljon töitä pajalla, aina oli autoja ja traktoreita korjattavana. Mutta kalassa ja marjassa sai olla isän ja äidin kanssa tai sirkkelöimässä ja liiterissä puita pinoamassa. Käytiin hiekkamontulla uimassa ja haettiin sammakon nutipäitä lohilampeen. Karhupolulla piti laulaa kovaa, metsä oli niin synkkä ja pelotti. Mustalaismäestä haettiin kesällä kieloja ja käytiin Lempin luona. Matin kanssa mentiin pellon poikki Ahopellolle Ailin luokse kahville, jonne Tanja myös unissaan käveli. Nuorena olin kesäisin hoitamassa lapsia Pihlin Aapon ja Pirkon sekä Sivulan Seijan ja Erkin lapsia. Äiti antoi mukaan askartelutarvikkeita ja aika meni lasten kanssa mukavasti. Tupamäen Antti antoi hyviä elämänohjeita ja kyseli, että onko kenttä kunnossa. Kesätöihin pääsin myös molempiin kyläkauppoihin Kekkoselle ja Kivelle, siinä oppi sujuvasti leikkaamaan lihaa lihatiskillä, pumppaamaan bensaa, punnitsemaan nauloja ja olemaan kassalla. Sitten se maailma vei, keskenkasvuisena 15-vuotiaana piti muuttaa Jyväskylään, Lyseon lukioon opiskelemaan. Oma elämä alkoi.
Punaisen koulun näyttelyssä on tauluja alkaen vuodesta 1984 vuoteen 2021 saakka. Maalaamiseni muuttui väitöskirjani (2014) jälkeen intuitiivisemmaksi ja abstraktimmaksi. Tutkimukseni taiteellisessa produktiossa kävin läpi ikäviäkin asioita, lapsuudesta tähän hetkeen vaikuttaneet kolhut oli käytävä läpi. Tutkimusaiheena oli alitajunta. Sain C.G. Jungista tukea ja turvaa, kun ensin Freudin kanssa revin hampaistani paikat irti. Maalatessani pyrin zeniläisen filosofian hetkellisyyden tavoitteluun. Tyhjyys ja hiljaisuus antavat luovuudelle ja mielikuvitukselle mahdollisuuden. Löysin surrealisteilta rohkeuden heittäytyä rationaalisen tuolle puolen. Maalatessani luotan vaistoihini ja valintoihin irtaantua tutusta. Ehkä maalaamistani voisi verrata spontaaniin performanssiin tai jazz-muusikon improvisointiin.
Herkkyys on nykyään vahvuuteni ja uteliaisuus taiteeni salaisuus. Vieläkin ymmärrän asioita väärin, sanani ymmärretään väärin. En hyväksy ensimmäistä ajatusta, vaan etsin vaihtoehtoja. Minun logiikkani on monimutkaista ja sekavaa, mutta itseni kanssa tulen hyvin juttuun. Meditoin. Toisaalta en aina edes ymmärrä itseäni. Se tekee elämästäni mielenkiintoisen, yllätyksellisen ja haastavan. Maalaaminen antaa mahdollisuuden tehdä jotain kummaa, outoa, hassua, mystistä ja ihanaa. Olen elossa ja vapaa, kun saan maalata. Se saa minut säkenöimään, rajaton mahdollisuus kuvitella on upeaa.
Kahdenkymmenen ulkomailla asutun vuoden jälkeen, olen palannut Suomeen. Olen oma itseni ja se ehkä näkyy maalauksissani. Ei-esittävä taide antaa mahdollisuuden luoda; intohimoa, iloa, herkkyyttä, voimaa, kaihoa ja ihan kaikkea. Uusissa maalauksissani kuvieni “esittävyys“ tuo esiin tarinani. Maalauksessani leikkimieli, tarinat ja muistot alkoivat elää. Joku minussa heräsi eloon, en yrittänyt olla mitään. Elämän kiehtovuus syntyy muutoksen hyväksymisessä.
Tavataan Höytiänpäivänä punaisen koulun näyttelyssä.
Asta Huutonen