Nyrölässä laskettiin mäkeä

Pitkiä pellavia Planetaarion mäessä ei enää huudeltu, vaan enemmänkin rieha oli pitkän talven ohittamisen ja tulevan kevään enteilyn riemua.
Lapsia kiinnosti myös lumimuottien tekeminen. Veistoharrastuksen enteilläänkin tuottavan paljon taidetta nyröläläisten pihoihin
Nyrölän kylän Kallioplanetaariossa on ohjelmaa kaikenikäisille ympäri vuoden. Kesällä satsataan erikoisesti varhaisnuorisoon. 7-12 vuotiaille nuorille ja vanhemmillekin järjestetään kaksi viiden päivän avaruusleiriä, Space Campia. Osallistua voi vain yhteenkin leiripäivään.
Lapset pääsevät mukaan ohjattuun toimintaan, näytökseen ja saavat askartelumateriaalit ja vakuutuksen. Leirit pidetaan 6.-10.6. ja 13-17.6. Jokaisena leiripäivänä on oma erilainen ohjelma. Muistoksi leiristä saa mm. avaruusdiplomin.
.