Nurmella tassuttelu sallittu

Kyynämöisten nurmikentästä kiipeää rehevä tuoksu, jonka seassa koirat juoksevat kuumuutta pakoon. Kuusi uuraislaista ovat tuoneet lemmikkinsä viikoittaiseen tottelevaisuustreenin, ja samaan aikaan heidän lapsensa potkivat palloa sekä uivat viereisellä uimarannalla.
Koiraharrastajilla on mukanaan muun muassa beuceroneja, suursnautsereita ja lapinporokoiria, jotka kaikki sopuisasti viettävät huippukokoustaan. Tosin näissä tapaamisissa koirien ei odoteta seurustelevan keskenään, vaan niiden huomiot pyritään pitämään ohjaajissa.
– Täällä koitamme tehdä koirista yhteiskuntakelpoisia. Kenttävuorollamme treenaamme myös käyttäytymiskokeisiin sekä agility- ja rally-toko -kisoihin, koiratoiminnan uuraislaisaktiivi Marja Muhonen kuvailee.
Nelijalkaisten päästäminen urheilukentälle ei ole itsestäänselvyys, eikä tähän monissa kunnissa olla suostuttukaan.
Uuraisten keskusurheikukenttä on ollut kesän ajan rakennustyömaana, minkä vuoksi yhä useammat urheilijat ovat siirtyneet Kyynämösille. Samalla on puhjennut keskustelu siitä, onko urheilukenttä oikea paikka myös tassullisille liikkujille.
Vuoroja kentälle myöntää vapaa-aikasuunnittelija Eeva-Maria Nousiainen, ja hän myös valmisteli esityksen koiraharrastustoiminnan sallimisesta. Kaikki osapuolet näkivät hyvänä ratkaisuna sen, että asiasta päätti Uuraisten sivistyslautakunta. Se salli koiraharrastustoiminnan Kyynämöisten kentällä määräajaksi, eli 30. syyskuuta asti.


– Heidän toiminnallaan on katsottu olevan yleishyödyllisiä vaikutuksia. Kaikkien kunnan tarjoamien ulkoilu- ja liikuntapaikkojen monipuolinen käyttö on lähtökohtaisesti toivottavaa. Ilkivallan riskiä vähentää se, että kenttä on mahdollisimman ahkerassa käytössä. He tuovat kentälle myös lapsensa pelailemaan, joka edesauttaa sitä, että heistä kasvaa aktiivisia kansalaisia. Lisäksi kisoihin saapuvat ulkopaikkakuntalaiset käyttävät monesti paikallisia majoitus- ja kauppapalveluita, Nousiainen summaa.
Liikunta-alueiden hoitaja Jari Mäkisen mukaan kaikenlainen kentän käyttö helpottaa sen kunnossapitoa.
Myös ympäristöterveystarkastaja piti koirien sallimista riskittömänä. Uuraislaisista koiraharrastajista osa kuuluu Keski-Suomen Palveluskoirat -yhdistykseen. Sen puheenjohtaja Timo Poikonen on tyytyväinen kunnan päätökseen. – Jyvässeudulla on niukasti paikkoja koiraharrastajille, ja omien kenttien rakentaminen olisi yhdistykselle taloudellisesti liian suuri sijoitus. Hänen mukaansa nurmikenttä on sopivin alusta, sillä siitä esineiden nostaminen ei vahingoita eläinten hampaita.
Kyynämöisten kyläyhdityksen puheenjohtajan Reijo Länkinen kertoo, että koirista on keskusteltu kyläläisten keskuudessa.
– Silloin kun he aikoinaan aloittivat täällä treenaamisen, niin emme nähneet siinä ongelmaa, mutta tänä kesänä kentälle on ollut enemmän käyttöä. En sitä jyrkästi mene kieltämään, kunhan siisteyttä noudatetaan, ja niin he kyllä ovat tehneetkin. Kunnan päätöksen mukaan mennään, mutta toivomme, että jokin muu paikka kuin urheilukenttä heille löytyisi, Länkinen kommentoi.
Sekä Länkinen että koiraharrastajat tunnistavat ongelman siinä kohtaa, kun ulkopuolisia käy lenkkeilyttämässä lemmikkejään kentällä. He eivät välttämättä kerää jätöksiä pois ja tällöin siivottomuus menee helposti muiden piikkiin.
– Se ei ole sopivaa. Koirien ulkoiluttaminen alueella ilman lupaa ja ohjausta on kielletty, Länkinen sanoo.
Raikun juniorit ja jalkapallokerho ovat myös kokoontuneet Kyynämöisillä tämän kesän. Tästä huolimatta niiden valmentaja Asko Koskinen ei ole kuullut, että pelaajat olisivat pohtineet koirien ulkoiluttamisen soveliaisuutta.


– Minun puolesta ne saavat olla kentällä. Ei ole mitään sitä vastaan, hän toteaa.
Koiraharrastajat ovat itse tietenkin kiitollisia kunnan päätöksestä, sillä he kertovat toiminnan pitävän mielen ja fysiikan kunnossa.
– Kyllä kentän hyvä sijainti on tärkeä juttu. Kovin kauaksi jos pitäisi mennä, niin jäisi helposti lähtemättä, paimensukuista lapinkoiraansa kouluttuva Elli Lahtinen lisää.

Eetu Salmi

Avainsanat: