Nuori, nyt leijona-apurahaa hakemaan!

Lions Club Uurainen ry:n nuorten harraste- ja opintoapurahoja voi hakea vielä maanantaihin asti. Markku Rasan muistorahastosta myönnettäviä apurahoja voivat hakea kaikki nuoret liikunta- ja kulttuuriharrastuksiinsa sekä liikunta- ja kulttuuriopintoihin. Nuoriksi lukeutuvat apurahahaussa kaikki aivan junoreista korkeakouluopiskelijoihin.
Jos haluaa pientä taloudellista tukea harrasteisiinsa tai opintoihinsa, kannattaa lähestyä Lions Club Uuraista hakemuksensa kanssa. Hyväksyttävien rajoissa olevat avustuskohteet ovat todella moninaiset.
– Urheilulajeista erityisen lähellä Markku Rasan sydäntä oli jääkiekko, joka onkin yksi niistä lajeista, joissa tarvitaan paljon varusteita ja ne myös kuluvat käytössä. Esimerkiksi tällaisten välineiden hankintaan apurahaa voi hakea, kertoo klubin puheenjohtaja Pekka Riihimäki.
Lions Club Uurainen täyttää tänä vuonna 50 vuotta. Nyt jaossa olevien apurahojen kaltaisia harrastamisen ja opintojen tukia seura on myöntänyt aina pyöreitä vuosia täyttäessään.
Apurahahakemuksessa hakijan on tarkoitus kertoa, mihin hän rahat olisi käyttämässä ja osoittaa, kuinka se tukee harrastusta tai opintoja. Esimerkiksi musiikin opiskelija voi hakea apurahaa uuden instrumentin hankkimiseen.
– Emme halunneet kaventaa ehtoja liikaa, jotta mahdollisimman moni nuori voisi hakea apurahaa.
Apurahat ovat suuruudeltaan 300–800 euroa. Jaettavien apurahojen määrä riippuu saapuneiden hakemusten määrästä ja hakemusten sisällöstä. Markku Rasan muistorahastossa riittää kuitenkin jaettavaa, kertoo Riihimäki. Apurahat luovutetaan marraskuussa.
Apurahaa haetaan leijonilta vapaamuotoisella kirjallisella hakemuksella. Hakemus lähetetään sähköpostilla LC Uuraisten presidentti Pekka Riihimäelle osoitteeseen riihipekka@gmail.com.