Erkki Sivula on jo täyttänyt 70, mutta ketterästi hän kapuaa katolle ja piippu puhdistuu ammattitaitoisin ottein. Hän on ollut jo useampaan otteeseen jäämässä eläkkeelle, mutta yhä vain usein työ kotonaolemisen voittaa. Varsinkin kun eläkeläisenä voi itse määritellä, minkä verran työtä tekee. Verottajakaan ei nykyään onneksi rankaise ahkeraa eläkeläistä niin paljon kuin vielä joitakin vuosia sitten.
Muutama vuosi sitten Erkin vaimo Marja kuoli äkillisesti ja se oli niin kova paikka, että elämästä katosi ilo kokonaan, mutta pikku hiljaa aurinko taas pilkistää ja kun on talon katolla, niin onhan se aurinko vähän meitä maankamaran tallaajia lähempänäkin.
– Työ on nyt minulle ihan henkireikä yksinäisyyteen. Siinä tapaa mukavia ihmisiä, eikä kuitenkaan ole pakko herätä ihan joka aamu. Välillä voi ottaa rennommin ja ajatella, että siellä saavat nuoremmat juosta, Erkki Sivula sanoo.
Tänä talvena konkarin apu onkin ollut nuoremmalle kollegalle MatoHannulle tarpeen, sillä puillalämmittäjien joukkoon on liittynyt aivan uusia lämmittäjiä – ja uuneja. Syynä on tietenkin kohonnut sähkön hinta, vaikka kaikkein pelottavimmat uhkakuvat eivät tainneetkaan toteutua ja leuto talvi on helpottanut asiaa. Toinen syy omavaraisen lämmöntuotannon lisääntyneeseen kiinnostukseen on varautuminen erilaisiin kriiseihin, esimerkiksi pitkiin sähkökatkoihin.
– Tänä talvena on vahakankaita siirrelty uunien päältä pois ja otettu käyttöön monia sellaisia tulisijoja, joita ei ole vuosikausiin käytetty, Sivula kertoo. Sähkökiukaita on vaihdettu paljon puukiukaiksi ja myös aivan uusia piippuja asennettu.
Nuohoojan ja myös pelastusviranomaisen neuvo on, että kauan käyttämättömänä olleen tulisijan kunto pitää aina tarkastaa ennen käyttöönottoa. Vanhoista piipuista saattaa löytyä esimerkiksi halkeamia.
Joskus saattaa löytyä myös eläimellisiä yllätyksiä.
– Naakka haluaa jostain syystä joskus pesiä savupiippuihin. Pesien lisäksi, linnunraatojakin on hormeista irrotettu. Kaikkein pahin oli kuitenkin, kun yhdestä piipusta löytyi mehiläisten pesä. Rautakangella yritin ensin avata tukosta, mutta se piti vaihtaa poravasaraan. Mustaa hunajaa valui lattialle ja minulta meni imurikin pilalle. Jos vain näkee, että tarhamehiläisten vitja suuntaa kohti piippua, niin heti pitää pistää paperia palamaan, etteivät mehiläiset ryhdy pesää rakentamaan, Erkki Sivula varoittelee.
Nuohoojan käynti kannattaa siksikin, että samalla saa myös hyödyllisiä vinkkejä, miten uuni vetää parhaimmin ja miten on tehokkainta lämmittää.
– Esimerkiksi vanhoissa pönttöuuneissa on omat konstinsa, mikä luukku pitää olla sytyttäessä auki ja muuta sellaista. Eihän ihminen, joskus jopa kaupunkilainen, joka ei ikinä ennen ole lämmittänyt puilla, voi kaikkia konsteja tietää, Sivula sanoo.
Erkki Sivulalta puuttuu yksi ominaisuus, mikä on ammatinvalinnan kannalta hyvä asia. Hän ei tunne korkeanpaikan kammoa.
– Minulla on ihan kauhea ahtaanpaikankammo, kaivoksessa tulisin varmaan hulluksi. Vain kerran olen kunnolla säikähtänyt, kun olin Uuraisilla kapuamassa Kettusen talon katolle ja tikkaiden kiinnitykset oli löystyneet ja tikkaat heilahti aika pahasti, hän kertoo.
Erkki Sivulan noin 30 nuohoojavuoteen mahtuu monta mukavaa muistoa.
– Kerran menin yhdelle mökille, jossa ei ollut isäntäväki paikalla. Minulle oli neuvottu avaimen paikka ja etsiskelin sitä kivijalan päältä, kun kiukkuinen isäntä tuli tukka pystyssä ärhentelemään. Selvisi, että olin väärällä mökillä, mutta tulipa samalla nuohottua kaksi mökkiä.
Silloin kun Sivula aloitteli nuohoojana, hän kiersi oma-aloitteisesti talosta taloon, mikä ei ollut aina ihan mukavaa.
– No nyt sinä tulit ja juuri on siivottu ja leipätaikina kohoamassa ja kaikenlaista. Sen jälkeen kun nuohooja on pitänyt asiakkaan itse kutsua, olen ollut paljon toivotumpi vieras.
Nuohouspalvelut uudistuivat myös vuoden 2019 alussa, kun piirinuohousjärjestelmä ja siihen liittynyt hintasääntely loppuivat. Pelastuslaitoksilla ei enää ole velvoitetta huolehtia nuohouspalvelujen järjestämisestä alueellaan.
Pelastuslain mukaan velvollisuus huolehtia säännöllisestä nuohouksesta on rakennuksen omistajalla. Vakituisessa asumiskäytössä oleva talo tulisi nuohota vähintään kerran vuodessa, mökki vähintään kolmen vuoden välein. Nuohoamaton savupiippu lisää nokipalojen vaaraa. Vahingon sattuessa liian harvoin tehty nuohous laskee vakuutussummaa tai voi jättää asiakkaan kokonaan puille paljaille.
Erkki Sivula ja muut nuohoojat tekevät tärkeää ennaltaehkäisevää turvallisuustyötä.
Hanna Lahtinen