Montusta uusille MM-mitaleille

Saarijärven mäkihyppymontussa eletään vuotta 2011, ja veteraanihyppääjä Risto Koivisto on suorittanut kesäkautensa ensimmäisen hypyn, jäljellä on enää alastulorinteen laskeminen ja jarrutus. Hänen vauhtinsa tippuu nopeasti 60 kilometriin tunnissa, mutta se ei ole riittävän vähän, sillä suksi tökkää, ja mies rojahtaa kovalle pinnalle.
– Kun heräsin näin kaiken kahtena, ja silloin tajusin, että kaikki ei ole hyvin. Silmänkääntäjähermo oli katkennut, kaksi niskanikamaa murtunut ja luita mennyt jaloista poikki. Vähäksi aikaa jouduin teholle.
Koivisto tulee yhä mäestä alas laskettelulasin toinen linssi peitettynä, sillä muuten kuva näkyisi hänelle kahtena.
– Pitää ensin laskea alastulorinne läpi, jotta tunnen jaloilla, minkälaisia töyssyjä siellä on luvassa, niitä ei oikein pysty enää hahmottamaan katseella.


Tapaturmasta vierähti vain vuosi, kun Koivisto täytti 64 ja nousi jälleen puomille. – Ajattelin, että jos tuntuu pahalta niin lopetan, mutta ennen hyppyä en pelännyt, koska puomilla pitää keskittyä täysillä ja tietää, mitä on tekemässä. Vasta hypyn suorittamisen jälkeen koko kehoni tärisi.
Seuraavana vuonna Risto Koivisto matkasi Venäjälle Tšaikovskiin, veteraanien mäkihypyn MM-kisoihin, ja voitti sieltä pronssia. Ennen Venäjän kisoja MM-mitaleita oli kasassa jo neljä ja niiden jälkeenkin on tullut kaksi hopeaa Ruotsin Örnsköldsvikistä vuonna 2015.
Nykyään 73-vuotiaaksi ehtinyt Koivisto asuu Uuraisilla Mansikkamäellä. Hän on Saarijärven Ponnen mäkivastaava, ja miehen hartioilla on paljon työtä Kusiaismäen hyppyrin kunnossapidossa. Hänkunnostaa monttua, tamppaa suksilla alastulorinnettä hypättävään kuntoon ja jäädyttää latua.
Tällä hetkellä Saarijärvellä harjoittelee kolme hyppääjää, ja heistä yksi on Koivisto itse.
– Ei tätä yksikseen voi harrastaa, ja siksi meillekin on muotoutunut tänne Kusiasmäkeen pieni veteraanihyppääjien ryhmä, jolta juttu luistaa, vaikkei harkat luistaisikaan. Aina session päätteeksi käydään vähintään kahvilla, Koivisto kertoo.
Viime lokakuussa mies oli treenannut itsensä hyvään kuntoon, ja silloin hän hyppi mäestä, jonka K-piste oli viidessä kympissä. Lokakuussa eteen osui leikkaus, jonka jälkeen Koivisto on jo liitänyt parikymmentä kertaa mäkitornista alas.

Koiviston mäkihyppyinnostus ponkaisi käyntiin Alajärveltä 50-luvulla. Silloin hänen isänsä teki kaverinsa kanssa urakkatyönä hyppyriä, jonka rakennushommissa 6-vuotias Risto kiikkui mukana.
Korkeushypystä hiihdosta, juoksusta ja telinevoimistelusta pitänyt poika sai seitsemän vanhana lahjaksi Vimpelissä tehdyt koivusukset, ja niiden hypyt kantoivat tuolloin viidestätoista kahteenkymmeneen viiteen metriin. Nuoruutensa viimeisissä kisoissa Koivisto mittelöi 16-vuotiaana, kunnes hyppybuumi rupesi hiipumaan Alajärvellä, ja siellä toiminut urheiluseura alkoi panostaa hiihtoon ja pesäpalloon.
Ainoastaan 80-luku on ollut miehelle lähes kokonaan taukoa mäkihypystä, mutta vasta 2000-luvun alussa mies päätti panostaa lajiinsa kunnolla, ja hän ryhtyi kilpailemaan jälleen.
– Veteraanien MM-kisat aloitettiin 90-luvulla. Niissä käy nykyään Suomesta noin neljänkymmenen hyppääjän porukka, jossa on hyvä, kannustava henki. Olen aina tykännyt kilpailemisesta ja pyrin olemaan kisoissa aina niin hyvässä kunnossa kuin mahdollista.
Koivisto kertoo, että MM-kisoissa hän on pystynyt aina parantamaan toisella hypyllään ensimmäisestä. Tavoitteena hänellä on jatkaa harrastusta ainakin vuoteen 2024 asti, jolloin ensimmäisestä hypystä tulisi 70 vuotta.

70 vuoden aikana mäkihyppysukset ovat keventyneet, uudet siteet ovat tehneet lajista turvallisemman, nilkkamonot ovat vaihtuneet korkeavartisiin, pipo on kovetettu kypäräksi ja hyppypuku on korvannut hiihtohousut sekä villapaidan. – Hyppään nykyään vähän sellaisella H-tyylillä, mutta jos ponnistus osuu hyvin kohdalleen, niin sukset meinaavat mennä vanhasta muistista yhteen.
Jalkalihaksia Koivisto sanoo treenaavansa rapputreeneissä sekä hyppyrimäessä, jossa hän tamppaa rinnettä suksilla. Siinä hommassa tulee aina yli kymmenen tuhatta ylöspäin suuntautuvaa askelta päivässä.


Kimmoisuutta mies hankkii pomppuharjoituksista, kuten kolmiloikasta, ja tasapainoa metsätöistä sekä tasapainolaudalta. Lisäksi Koivisto kertoo, että nilkkojen liikkuvuudesta on pidettävä hyvää huolta, jotta pääsee riittävän syvään kyykkyyn.
– Koen, että jos saan lentää yli 35 metriä, niin tunnen lentämisen tunteen ja ilmanvastuksen kannattelevan voiman. Pienemmissä mäissä suoritukset ovat vain sellaisia hyppäyksiä, mutta mukavia ovat nekin.
Koivisto harrastaa myös jousiammuntaa, ja hän näkee mäkihypyssä samoja piirteitä. – Molemmat lajit vaativat samanlaista keskittymistä. Kun istun puomille niin ajatusten pitää olla ainoastaan omassa suorituksessa ja ponnistuksen ajoittamisessa, sillä liian aikaisesta hypystä heittää voltin – liian myöhäisestä sukset läppää vastaan ja putoaa kumpuun, Koivisto kertoo ja jatkaa hyppäämisen riemusta: – Keski- Suomessa, kun ajan autolla, niin se on kuin tunnelissa menisi, mutta tornissa on avara näkymä, aivan kuten Pohjanmaalla.

Eetu Salmi