Millaistahan se olis?

Elämä on ollut pausella pari vuotta, toteaa Uuraisten koulukeskuksen valinnaisen kaksivuotisen ilmaisutaidon ryhmän toinen vetäjä, luokanopettaja Johanna Törmälä, toinen on äidinkielenopettaja Hanna Autio.
Tästä omituisesta maailmantilanteesta syntyi lähtökohta omaan esitykseen, jonka nimi on Millaistahan se olis?
– Tyypit on olleet tosi pitkään karanteenissa ja sit alkaa miettimään, että jos tätä jatkuu vaan, niin mistä kaikesta jää paitsi, näyttelijät kertovat.
– Tai jos maailmanloppu tulisi nyt, niitä mikä olisi se asia, jonka kokematta jääminen harmittaisi eniten, lisää ohjaaja kierroksia synkkään dystopiaan.
Tärkeitä asioita nousi esiin monia ja erilaisia: rakastuminen, ajokortti, ei ole koskaan ollut lentokoneessa, ei ole saanut lapsia, ammattia, kokenut elinsiirtoa…
Esitystä lähdettiin rakentamaan improvisaation kautta. Itse esitys ei ole improvisoitu, vaan käsikirjoitetuiksi episodeiksi jalostunut. Lavastus on äärimmäisen pelkistetty, muutama tuoli, pöytä ja pari hernepussia.
– Pääosassa ovat nämä ihanat nuoret, Johanna Törmälä sanoo.
Vaikka aihe on vakava, jopa synkkä, siitä tekee iloisen se, ettei se ole totta. Karanteeni on päättynyt, eikä maailmanloppukaan näytä kovin todennäköiseltä. Elämä siintää Uuraisten kasiluokkalaisten edessä jännittävänä ja mahdollisuuksia täynnä. Kovin moni ei osaa vielä sanoa, miksi isona aikoo, yksi tuleva baarimikko ja yksi poliisi kuitenkin joukosta löytyy.
Onneksi edessä on vielä yksi kouluvuosi ja sen jokaisella viikolla kaksi tuntia ilmaisutaitoa. Valinnaisaineena ilmaisutaito kuulosti sen valinneista etukäteen kiinnostavalta, eivätkä odotukset ole pettäneet. Vetäjille annetaan rehellisen oloista ylistystä.
– Tämä on aivan loistoporukka, rohkeita ja heittäytyviä, eivätkä ota itseään liian vakavasti. Oikein odotan aina heidän tapaamistaan, ihan viikon kohokohta, ohjaaja puolestaan hehkuttaa.
Myös suurella yleisöllä on mahdollisuus kurkistaa kasiluokkalaisten sielunmaisemaan, sillä ensi tiistai-iltana järjestetään kaikille avoin näytös koulukeskuksen auditoriossa. Näytöksessä on vapaaehtoinen pääsymaksu ja koko tuotto ohjataan lyhentämättömänä ryhmän virkistysrahastoon.

Hanna Lahtinen