Metsäpolku johdattaa hyvinvointiin

Aleksi Ilmosen 4H-yritys Metsäpolku sijoittui kolmanneksi valtakunnallisessa 4H-yrityskisassa. – Yrittäjyys on todella palkitsevaa touhua, mutta tuoton tekeminen ei missään nimessä ole itsestäänselvyys. Kuitenkin 4H-yrittäjyyden myötä saatu kokemus painaa vaa’assa tuloja enemmän, tuore luontoyrittäjä pohtii. Tällä hetkellä Ilmonen opiskelee Jyväskylän yliopistossa tietotekniikkaa ja tarkoituksena olisi saada kandidaatin tutkinto valmiiksi tänä keväänä.

Suunnistusopetus ja metsänistutus olivat aluksi isoimmat Metsäpolun tarjoamat palvelut.

Kun toivakkalainen Aleksi Ilmonen joutui koronan vuoksi keskeyttämään yliopistovaihdon Japanissa viime keväänä, ei nuori mies jäänyt laakereilleen lepäilemään vaan pykäsi pystyyn oman 4H-yrityksen. Palattuaan Suomeen puoli vuotta oletettua aikaisemmin, Ilmosen oli lyhyellä varoitusajalla lähes mahdotonta löytää kesätöitä, joten hän päätti työllistää itse itsensä. – Minun arvoissani luonto on todella korkealla, joten luontaisesti tähtäsin yrityksen toiminnan sinne.
Ilmosella oli kokemusta metsätöistä ja yli kymmenen vuoden kokemus suunnistuksesta, joten ne olivat luonnollinen valinta yrityksen toiminnan keskipisteeksi.
Suunnistusopetus ja metsänistutus olivat aluksi isoimmat Metsäpolun tarjoamat palvelut. Asiakkaita löytyi kuitenkin varsin huonosti näiden alojen kautta, joten strategiaa oli hieman muutettava. Suurimmaksi työalaksi muodostui mökkipihojen siivoaminen ja raivaaminen Ilmosen kotikylällä, runsasmökkisessä Nisulassa.
– Suunnistuksen halusin pitää kanssa mukana toiminnassa, joten tarjosin suunnistuskarttojen kartoituspalvelua ja teinkin paikalliselle suunnistusseuralle kartan.

Metsäpolun ajatuksena on luoda hyvinvointia luonnosta sekä Ilmoselle itselleen että asiakkaille. – Tämä näkyy selkeimmin suunnistusharjoitusten ja -karttojen muodossa, mutta mökkipihojen siistimisen kautta tarjoan asiakkaille paremman ympäristön rentoutua ja ladata akkuja.
Aluksi haasteena oli löytää oikeat asiakkaat. – Kun sain ensimmäiset asiakkaat ja tein työni kunnolla, alkoi sana kiiriä kotikylällä ja aloin saada lisää asiakkaita kesän edetessä. Määrällisesti minulla ei ole montaa eri asiakasta, mutta ne muutamat ovat varsin suuria. Ilmosen ajatuksissa on ollut laajentaa Metsäpolun toimintaa metsäelämyksiin, jotka olisi enimmäkseen suunnattu ulkomaalaisille. – Minulla on paljon yhteyksiä Jyväskylän vaihto-opiskelijoihin, mutta tämä soveltuisi varmasti myös tyky-toimintaan, hän suunnittelee.

4H tarjoaa hyvän tukiverkoston yrityksen luomiseen ja itse yrittämiseen.


Uuttera metsähyvinvoinnin tarjoaja kokee, että 4H-yrittämisessä on parasta sen tuoma turvallinen tapa harjoitella yrittäjyyttä. 4H tarjoaa hyvän tukiverkoston yrityksen luomiseen ja itse yrittämiseen.
– Omalta osaltani erittäin suuri plussa oli myös, että toiminta mahdollisti oman harjoittelun ja kilpailemisen kesän aikana ilman suurempia ongelmia, koska työtunnit eivät ole kiveen hakattuja.
Ilmosen oma suunnistusharrastus voi hyvin edelleen. Hän käy aktiivisesti kisoissa ja leireillä koronan niin salliessa. – Kuntokin on hyvin noususuunnassa kevään lähestyessä, hän iloitsee.

Jenni Partanen