Metsäpalstalla odotti stipendi

Elettiin keskiviikkoaamua, kun metsäasiantuntija Jarkko Liukkonen lähti ajamaan kohti Vihtavuoressa sijaitsevaa kohdetta. Asiakas oli ottanut mieheen yhteyttä ja pyytänyt häntä käymään luonaan.
Todellisuudessa sovitulla paikalla ei ollut työmaata, vaan laavu, joka oli täynnä Liukkosen työkavereita. He halusivat ojentaa miehelle Työyhteisön hyvä tyyppi -diplomin.
– Minua vietiin 6–0 siinä tilanteessa. Olin hyvin hämmentyneessä tilassa, hieno juttuhan se oli, Oikarinperällä asuva Liukkonen kommentoi.
– Jarkkoon yhteyttä ottanut vakioasiakas oli mukana juonessa. Jo alkuviikosta Jarkko pohti suureen ääneen, että mitähän tällä on mielessään. Siinä oli pokassa pitelemistä, Liukkosen esimies ja Metsä Groupin piiripäällikkö Antti Heinonen kertoo.
Diplomin ja 500 euron stipendin myönsi Metsämiesten Säätiö viiden Metsä Groupin työntekijän ehdotuksesta. Perusteluissa kerrottiin, että Liukkoselta saa aina apua myös kiireiden keskellä, ja että hän huolehtii muiden hyvinvoinnista.
– Pitäähän sitä ihmistä auttaa, jos ehtii ja kykenee. Välillä on vaihdettu työkaverin autoon käsijarruvaijeria tai kaadettu porukalla jonkun pihapuita.
Liukkonen on linkki yrityksen ja asiakkaan välillä, eli hän tarjoaa ihmisille yrityksensä puolesta esimerkiksi taimia, raivausta tai hakkuuta. Hän kertoo, että työ vaatii luovuutta, jotta oikeaa metsänhoitotoimea keksii tarjota.


– Suomessa tuntuu olevan viisi miljoonaa metsäasiantuntijaa, joten kyllä tämä kysyy sosiaalista pelisilmää. Ratkaisut tehdään asiakkaan tavoitteiden mukaan, haluttiinpa metsältä ensisijaisesti taloudellista voittoa tai jotain muuta. Muutenkin asiakkaat ovat erilaisia. Yhteyttä voi ottaa esimerkiksi pankinjohtaja tai ”Möttösen Martti”, jolta ei löydy edes pankkitunnuksia, Liukkonen avaa.
Antti Heinonen kuvailee Liukkosta säntilliseksi ja perusiloiseksi työntekijäksi.
– Perushuumori on hänellä hyvällä tasolla. Jarkko osaa olla myös itseironinen, kun hän kertoilee omista kommelluksistaan. Miehellä on rento olemus, joka saa porukan hyvälle tuulelle. Monesti hän tulee töihin tukka sekaisin, vastaheränneen näköisenä, vaikka on varmasti jo soittanut useita työpuheluita ennen saapumistaan.
Liukkonen on ollut alalla 18 vuotta, eli siitä lähtien kun hän valmistui Mikkelin ammattikorkeakoulusta metsätalousinsinööriksi. Hän kertoo, että asiakastapaamisia käydään nykyään yhä enemmän Teams-sovelluksella, ja kauppakirjatkin ovat sähköisiä.
Käytännön asiat ovat siis hieman muuttuneet ajan myötä, mutta ammattia Liukkonen ei ole näillä näkymin vaihtamassa. Stipendirahoillekin hän on jo keksitty käyttöä. Niillä hankitaan omille jämpteille uusi tutkapanta.

Eetu Salmi

Avainsanat: