Martat tarjosivat edunvalvonta- ja testamenttitietoutta

Uuraisten POP Pankin johtaja Tuija Riikosella oli ilo päästä Marttojen järjestämään tilaisuuteen kertomaan asioista, jotka hän hyvin hallitsee, edunvalvontavaltuutuksesta ja testamentista. Kuulijoilla oli ilo saada varsinaisten asioiden lisäksi vähän tietoa pankinjohtajan omasta elämästä.
– Pankkityö on minun alaani. Se on ihmisläheistä ja kiintoisaa. Aina, kun tulen töistä, on kotimatkalla tunne, että tänäänkin olen saanut auttaa ihmisiä, kertoi Tuija Riikonen.
Riikosen juuret ovat Uuraisilla, mistä hänen isänsä oli kotoisin. Uuraisilta hän muistaa, miten pientilan maito vietiin lähteeseen jäähtymään ja miten keväisin puhallettiin höyheniä ilmaan linnunpesiä varten. Nyt Riikonen asuu Jyväskylässä. Kaikki lapset ovat jo poissa kotoa, keskimmäinen Australiassa asti.
Tuija Riikonen sai kuulijoikseen 15 naista, joista osa oli jo tehnyt edunvalvontavaltuutuksen. Sitä koskeva laki on aika nuori, vain 15-vuotias. Edunvalvontavaltuutus määrittelee, kuka hoitaa taloudelliset ja terveyttä koskevat asiat, kun henkilö itse ei siihen enää pysty sairauden, onnettomuuden tai vaikkapa muistisairauden vuoksi. Valtuutus voi olla käytössä tilapäisesti ja tarvittaessa se voidaan purkaakin.
– Sopimus valtuutetun ja valtuuttajan välillä on syytä tehdä, kun valtuuttajalla on vielä asiat hallinnassa, tiesi yleisökin.
– Testamentti on henkilön oman tahdon selvittäminen. Jo 18-vuotias voi sellaisen tehdä ja se vaatii aina kirjallisen allekirjoittajan ja todistajat. Erittäin tärkeää testamentin teko on avopareilla, lapsettomilla pareilla, uusperheillä, sukulaisilla, joilla on yhteinen yritys ja tottakai lapsiperheilläkin. Testamenttia voidaan muuttaa ja siihen voidaan lisätä asioita. Voimassa on testamenteista aina viimeisenä päivitetty. Edunvalvontavaltuutuksen ja testamentin tekeminen käy sujuvasti esimerkiksi pankissa. Kustannukset ovat parinsadan euron luokkaa, kertoo Tuija Riikonen.
Ilta Kynkkälässä sujui miellyttävästi kahvikuppi edessä pirtinpöydissä istuen. Raija Pihlainen, Uuraisten Marttojen puheenjohtaja toivotti vieraat tervetulleiksi. Sirpa Mäkelä kertoi, että nyt koronan hellittäessä martat kokoontuvat heinäkuussa Marjoniemeen saunailtaan ja tekevät Martan päivän kunniaksi teatteriretken Kuusan kesäteatteriin.

Tellervo Lehtoranta

Avainsanat: